Haaveena aineenopettajan työ
12.10.2010 » Elisa Sonntag
Yliopistossa opiskelu on ollut erilaista, mutta antoisaa. Aloitin juuri kolmannen vuoteni yliopistossa ja tänä syksynä aloitan pedagogiset opintoni.
Olen Kemistä kotoisin oleva matematiikan opiskelija. Pidän enemmän pienemmistä kaupungeista ja pohjoisesta, joten esimerkiksi Helsinkiä en edes ajatellut vaihtoehtona uudeksi kaupungiksi. Mielessäni kävi myös Jyväskylä, mutta Oulu oli helppo valinta opiskelukaupungiksi läheisen sijaintinsa vuoksi. Myös suuri osa kavereistani tuli Ouluun, joten opiskeluja ei tarvinnut aloittaa yksin.
Matematiikka on taas aina ollut lähellä sydäntäni. Matematiikan opiskelu sujui aina hyvin ja pääsinkin opiskelemaan suoraan papereilla. Yliopistossa opiskelu on ollut erilaista, mutta antoisaa. Kavereiden kanssa pähkäilemällä vaikeatkin ongelmat ratkeavat.
Aloitin juuri kolmannen vuoteni yliopistossa. Tämä syksy onkin erilainen kuin aiemmat, sillä aloitin pedagogiset opintoni. Tavoitteenani on siis valmistua matematiikan aineenopettajaksi. Se on ollut haaveammattini ala-asteelta lähtien. Olenkin vuosien aikana ohjannut erilaisia jumppia ja kerhoja. Myös täällä Oulussa olen päässyt ohjaamaan matikkakerhoja ja –päiviä. Tämä kaikki on vahvistanut haluani toimia opettajana.
Ei kommentteja artikkelille “Haaveena aineenopettajan työ”