Normipäivä
14.11.2010 » Antti Moilanen
Päivät seuraavat samanlaisina toisiaan; luentoja ja harjoituksia kahdeksasta neljään… paitsi, että kahta samanlaista päivää ei ole tainnut tänä syksynä sattua kertaakaan peräkkäin.
Viikot muistuttavat toisiaan jonkin verran, mutta niissäkin vaihtelu on melko suurta.
Jo opintojen alusta asti lukukaudet on pitänyt rakentaa päivätasolla. Tämä ei kuitenkaan ole läheskään niin työlästä kuin voisi kuvitella, kunhan noudattaa yksinkertaista järjestelmää. Ensin pitää miettiä mitä haluaisi tehdä (tässä on avuksi henkilökohtainen opintosuunnitelma eli hops), sitten katsotaan laitosten ja tiedekuntien opetustarjonta ja etsitään mielenkiintoisia (tai pakollisia) kursseja ja lopuksi siirretään halutut kurssit omaan kalenteriin aloittaen tärkeimmästä, koska aikataulujen päällekkäisyys ei ole mitenkään harvinaista varsinkaan eri tiedekuntien välillä. Lopuksi kalenteriin merkityille kursseille ilmoittaudutaan netissä.
Tätä yksinkertaista menettelyä noudattamalla kalenteri täyttyy erilaisilla luennoilla, harjoituksilla ja tenteillä kuin itsestään. Jos kalenteri näyttää liian tyhjältä, kannattaa tarkistaa paljonko valituista kursseista kertyy noppia, eli opintopisteitä, sillä opintotuen saaminen edellyttää tiettyä pistemäärää. Toisaalta kursseja ei välttämättä kannata haalia paljon yli 30 op per lukukausi, sillä niiden laajuuksiin on laskettu myös itsenäistä opiskelua.
Eri kurssien osin limittäin ja osin päällekkäin menevistä aikatauluista johtuen kalenteriin kertyy välillä varsin mielenkiintoisia päiviä. Kun mukaan lasketaan luentojen lisäksi ruokatauko jossain kello kymmenen ja kahden välillä sekä harjoitukset, tentit ja mahdolliset muut menot on kalenteri tänäkin syksynä käskenyt välillä olemaan parhaillaan kolmessa paikassa yhtä aikaa tai rientämään syömättä harjoituksista luennolle, josta suoraan tenttiin ja kesken tentin edelleen opiskelijajärjestön kokoukseen pohtimaan opetuksen maksullisuutta.
Kahdessa saati kolmessa paikassa ei voi olla samaan aikaan eikä syömättä jaksa rustata tenttivastauksia neljää tuntia. Onneksi kaikki kalenterissa oleva on omaa valintaa ja läsnäolopakko varsinkin luennoilla melko harvinaista. Tällöin voi hyvällä omalla tunnolla nipistää tarvittaessa vähän kalenteriin kirjoitetusta aikataulusta ja korvata sen itselleen kurssikirjan parissa joskus myöhemmin. Istumalihasten kunnon sijastahan kursseilla mitataan yleensä asioiden ymmärtämisistä ja soveltamiskykyä.
Ei kommentteja artikkelille “Normipäivä”