Mutkan kautta mantsalle
08.02.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu
Olen 23-vuotias ja oon kotoisin Oulaisista. Olen siis oulaistelainen, mikä on monen mielestä jotenki tosi hassu sana. Opiskelen maantiedettä kolmatta vuotta, suuntaudun luonnonmaantieteeseen ja aineenopettajaksi.
Olen iloinen ja positiivinen, eikä tapana ole murehtia asioita, vaan yritän nauttia (opiskelu)elämästä. Olen myös todella puhelias ja voi olla että se välittyy aika hyvin tästä blogistakin, kun saatan välillä höpötellä tähänkin vaikka ja mitä. Opiskelujen ohessa olen mukana mantsan ainejärjestön (Atlas) hallituksessa ja olen myös Oulun luonnontieteilijöiden hallituksessa. Lisäksi yritän tehdä vähän töitäkin, eli teen opettajan sijaisuuksia kotipaikkakunnallani Oulaisissa.
Sitten tarina siitä miten loppujen lopuksi päädyin opiskelemaan maantiedettä. Yläasteen jälkeen menin lukioon, koska en vielä tiennyt että mitä haluaisin opiskella tai tehdä työkseni. Tykkäsin lukiossa opiskelusta, ja erityisesti kielet, historia ja maantiede(silloin vielä maantieto) olivat minusta kivoja aineita. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2006, mutta en vieläkään tiennyt että mitä haluaisin opiskella. Hain kokeilumielessä lukemaan englantia ja arkeologiaa. En muuten enää tiedä miten noihin aineisiin päädyin, vaikka kyllä molemmat on tälläkin hetkellä ihan kiinnostavia aloja. Tilasin myös hakupaperit maantieteen opiskeluun, mutta jostakin syystä en lähettänyt niitä. Olin töissä kahvilassa kirjoitusten jälkeen enkä oikein jaksanut panostaa pääsykokeisiin, kun en tiennyt että mikä mua oikeasti kiinnostaisi. Noh, enpä sitten tietenkään päässyt opiskelemaan kun pääsykokeet ei menny kovin hyvin. Arkeologiassa olin varasijalla, mutta enkku meni ihan penkin alle. Se ei kuitenkaan masentanut, koska olin jo ajatellut että teen töitä vuoden ajan ja katon että jos vuoden päästä ois selvinnyt että mitä haluan tehdä.
Seuraavana vuonna tein paljon töitä, parhaimmillaan tein neljää työtä yhtä aikaa. Olin töissä kahvilassa, eräänlaisessa karkkikaupassa, Siwassa ja tein myös opettajan sijaisuuksia niin alakoululla, yläkoululla kuin lukiossakin. Vuosi oli aika rankka, mutta sain tienattua vähän rahaa ja oli myös mukavaa saada kokemusta opettajan työstä, joka on ollut haaveenani jo yläasteelta asti. Kevään tullessa mietin taas että mihin hakisin opiskelemaan. Vieläkään ei ollut selkeästi tiedossa mitä haluaisin tehdä. Tällä kertaa tilasin hakupaperit luokanopettajakoulutukseen, mantsalle ja ammattikorkean puolella suun terveydenhuollon koulutusohjelmaan. Jostakin kumman syystä en edelleenkään lähettänyt hakupapereita mantsalle, vaan menin luokanopettajan ja suun terveydenhuollon pääsykokeisiin. Luokanopettajakoulutuksessa olisin päässyt toiseen vaiheeseen Kajaaniin, mutta en halunnut lähteä sinne. Pääsin ammattikorkeaan, joten päätin ottaa sen paikan vastaan ja edessä oli muutto Ouluun.
Muutin Ouluun kesällä 2007 ja aloitin suuhygienistin opinnot syksyllä. Ammattikorkeassa oli ihan mukavaa, mutta se ei tuntunut omalta paikalta eikä omalta alalta. Syksyn 2008 aikana aloin miettimään, että miksi en ikinä saanut lähetettyä mantsalle niitä hakupapereita. Pyörittelin mantsaa koko syksyn mielessäni, ja vuoden lopussa päätin että haen mantsalle ja että nyt haen viimein tosissani. Lopetin opiskelun ammattikorkeassa tammikuussa 2008. Kevään ajan luin mantsan pääsykokeisiin ja tein sijaisuuksia Oulaisten yläkoululla. Olin kirjoittanut mantsasta vain M:n ja siitä oli jo pari vuotta aikaa joten luin tosissani pääsykokeeseen. Kesällä 2008 tuli tieto, että minut oli valittu opiskelemaan maantiedettä, ja jopa hyvin pistein. Mieleeni on jäänyt elävästi se hetki kun kirje tuli postiluukusta, olin todella iloinen ja onnellinen!
Syksyllä 2008 aloitin maantieteen opiskelun Oulun yliopistossa. Mantsan opiskelu on ollut todella mukavaa, ja nyt tiedän olevani omalla alalla. Ensi viikolla opiskelukaverini kertoo teille oman tarinansa, ja minä kerron tarkemmin omista opiskeluistani parin viikon päästä.
Mukavaa kevättä toivottelee Suvi
Ei kommentteja artikkelille “Mutkan kautta mantsalle”