Opiskelu yliopistossa ja mantsan laitoksella

18.02.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu

Aloitettuani opiskelut syksyllä 2008 huomasin pian että yliopistossa on todella erilaista opiskella kuin lukiossa. Yliopistossa voi itse päättää mitä kursseja käy minäkin vuonna.

Opiskelu yliopistossa ja mantsan laitoksella

Tietyt kurssit tulee suorittaa jotta voi kandidaatin ja maisterin paperit saada, mutta sillä ei ole merkitystä missä järjestyksessä kursseja käy. Toki jotkut peruskurssit tulee olla suoritettuna ennen aine- tai syventäviä opintoja, eli vähän pitää miettiä että mitä kursseja kannattaa ottaa millonkin. Päätän siis itse mille kurssille haluan juuri nyt mennä ja kuinka monta kurssia suoritan esimerkiksi syksyn aikana.

Opintopisteitä pitää kuitenkin saada keskimäärin 4.8 kuukaudessa lukuvuoden aikana, jotta KELA ei vaadi opintotukea takaisin. Kurssista saa pisteitä keskimäärin 3-5, riippuen työmäärästä. Yksi piste vastaa noin 27 tuntia työtä ja siihen sisältyy yleensä niin luentoja kuin itsenäistä opiskeluakin. Jotta valmistuisi viidessä vuodessa, pitää opintopisteitä tulla lukuvuoden aikana 60.

Lukiossa oli hieman valinnanvaraa kurssien suhteen, mutta iso osa kursseista oli pakollisia ja tunneilla piti käydä jotta kurssit pääsi läpi. Yliopistossa ei tarvitse käydä tunneilla, eli luennoilla, jos et ehdi/jaksa/halua. Se tosin tarkoittaa sitä, että asiat pitää sitten opiskella yksin kotona. Itse olen ainakin tykännyt käydä luennoilla, koska silloin uudet asiat aukeavat yleensä paremmin kuin kotona yksin lukemalla. Aina ei kuitenkaan pääse luennoille esimerkiksi siksi, että usein eri kurssien luennot ovat samaan aikaan. Kursseja luennoidaan yleensä klo 8-20. Maantieteen laitoksella luennot ovat yleensä 8-16.

Luennot ovat yleisin opiskelumuoto yliopistossa. Luennoilla luennoitsija, esimerkiksi professori, kertoo luentosalin etuosassa kurssin aiheeseen liittyvistä asioista. Luennot kestävät yleensä 2×45 minuuttia, eli 1.5h. Luentojen lisäksi on monia eri opiskelumuotoja, esimerkiksi lukupiirejä, harjoitustöitä ja esseitä. Joskus luennot saattavat olla pakollisia, mutta tämä on harvinaista ainakin maantieteen laitoksella. Viime syksyllä kun kävin kasvatustieteen opintoja niin pakollisia läsnäoloja oli jonkin verran.

Kursseilla on yleensä käytössä pruju(vihko jossa on kurssin asiat ja joita myydään yliopiston paperikaupassa) tai luentomateriaali jonka luennoitsija laittaa nettiin. Näiden lappusten kanssa sitten käydään kurssia läpi ja tehdään muistiinpanoja luennoilla. Meillä on ollut kavereiden kanssa sellainen tapa että jos joku ei pääse luennoille niin saa sitten kopioida kavereilta muistiinpanoja. Kurssimateriaaliin kuuluu usein myös yksi tai useampi kirja. Mantsalla nämä kirjat ovat useimmiten englanninkielisiä, mutta sitä ei kannata säikähtää. Vaikka kielitaito ei olisikaan huikea, niin lukemalla oppii! Kun perussanasto on hallussa, niin kirjojen lukeminen alkaa sujua. Kurssikirjoja on saatavilla yliopiston kirjastoissa, Oulun kaupungin kirjastossa ja niitä voi myös ostaa kirjakaupoista halutessaan.

Vaatimukset yliopiston kursseilla ovat aika paljon suuremmat kuin lukion kursseilla. Itselleni oli aikamoinen shokki kun jo ensimmäisellä kurssilla oli paljon luentomateriaalia ja kaksi englanninkielistä kirjaa. Lukiossa olin tottunut että kirjoista opetellaan kaikki asiat, mutta yliopistossa piti opetella hieman erilainen lukutyyli. Kahta kurssikirjaa ei ollut mahdollista opetella ulkoa, vaan piti yrittää poimia tärkeimmät asiat. Tämä ei minulta heti onnistunut, ja ensimmäisestä tentistä tulikin hylätty. Asia stressasi todella paljon ja epäilin jo että onko minusta opiskelemaan yliopistossa. Päätin kuitenkin tsempata ja lukea paremmin, ja uusinnassa sainkin tentistä nelosen ja huomasin että pystyn tähän. Yliopistossa tentit arvostellaan arvosanoilla 1-5/hylätty tai ilman numeroa hyväksytty/hylätty.

Itsenäisyys on ehkä paras asia yliopistossa. Saa itse päättää mitä opiskelee, kuinka paljon opiskelee ja kuinka hyvin opiskelee. Pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei ala liian laiskaksi. Koska se tapahtuu aika helposti, kun kukaan ei ole sanomassa että mitä kursseja pitää ottaa ja mitä kaikkea pitäis tehdä millonkin. Mulla on oikeastaan ollut päinvastainen ongelma. On ollut tapana ottaa ihan liikaa kursseja, ja sitten hirveä stressi päällä että miten saa taas kaikki tentit tehtyä. Mutta monet kurssit on vaan niin mielenkiintoisia, että niille pitää päästä heti eikä ensi vuonna. Tämä sama ongelma taitaa olla myös Mikolla :)

Ei kommentteja artikkelille “Opiskelu yliopistossa ja mantsan laitoksella

Kirjoita kommentti