Mantsaa, mantsaa, mantsaa..ja vähän muutakin.

07.03.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu

Ensimmäisenä opiskeluvuonna käydään maantieteen perusopinnot. Niihin sisältyy eri suuntautumisvaihtoehtojen johdantokurssit, kieliopintoja, orientoivia opintoja ja mahdollisesti kirjatenttejä.

Mantsaa, mantsaa, mantsaa..ja vähän muutakin.

Yksi mantsan hyviä puolia on se, että ensimmäisen vuoden ”lukujärjestys” ei ole liian tiukka, vaan sivuaineiden opiskelun voi aloittaa heti. Sivuaineet muodostavatkin opinnoista lähes puolet! Halutessaan voi siis heti lähteä kokeilemaan kiinnostaako geologia, biologia, tähtitiede, kulttuuriantropologia, ympäristönsuojelu, taloustiede.. Lista mahdollisista sivuaineista on todella pitkä. Sivuaineiden opiskelun ehtii toki aloittaa myöhemminkin, ja halutessaan aluksi voi keskittyä pelkästään maantieteen opiskeluun.

Orientoivat opinnot tarkoittavat pienryhmäohjausta, josta Mikko kertoi jo viime blogissa. Näissä opinnoissa siis perehdytetään uudet opiskelijat maantieteen laitoksen ja koko yliopiston toimintaan, ja yleensäkin opiskelujen alkuun. Tärkeä osa pienryhmäohjausta on myös kavereiden saaminen. Saman vuosikurssin opiskelijoihin tutustutaan yhteisissä ohjaustuokioissa ja vanhempiin opiskelijoihin mantsan ainejärjestön eli Atlaksen järjestämissä tapahtumissa. Tärkeää on myös osallistua OLuTin eli Oulun Luonnontietelijöiden järjestämiin tapahtumiin, joissa pääsee tutustumaan niin biokemisteihin, geologeihin kuin kaikkiin muihinkin luonnontieteiden opiskelijoihin.

Maantieteen laitoksella opiskelijamäärä on aika sopiva. Ei ole liikaa porukkaa, vaan halutessaan voi tutustua kaikkiin oman vuosikurssin opiskelijoihin. Tämä on kuitenkin yleensä aika pitkä prosessi. Itse tutustuin ensimmäisen vuoden aikana kunnolla ehkä puoleen mun vuosikurssilaisista. Mutta toisen vuoden aikana kaikki alkoi jo tuntua oikeasti kavereilta, ja kenelle vain voi mennä puhumaan. Vanhempiin opiskelijoihin tutustuin Atlaksen tapahtumissa ja muissa opiskelijameiningeissä. Muiden järjestämissä tapahtumissa mantsalaiset tunnistaa helposti viininpunaisista (tai oikeastaan luumunpunaisista) haalareista. Tosin myös biokemisteillä on saman väriset haalarit, mutta heidänkin kanssaan ollaan aika paljon tekemisissä kun biokemistit ovat meidän kiltahuonenaapureita.

Ensimmäisen vuoden aikana saa hyvän kuvan siitä, mitä eri suuntautumisvaihtoehdot ovat. Eri johdantokurssien jälkeen voi lähteä miettimään mikä itseä kiinnostaa ja mihin haluaisi suuntautua. Minulle suuntautumiseni oli selkeää jo opintojen alkaessa. Tiesin että haluan aineenopettajaksi ja tiesin myös että haluan suuntautua luonnonmaantieteeseen. Ensimmäisen vuoden aikana käydyt kurssit vain vahvistivat asiaa. Vaikka suuntaudun luonnonmaantieteeseen, niin yritän kuitenkin käydä jonkin verran myös kulttuurimaantieteen opintoja, koska opettajan on tärkeää olla asiantuntija molemmissa. Olen myös sitä mieltä, että mitä laajempi asiantuntijuus opettajalla on, sitä paremmin hän voi opettaa.

Ensimmäisen syksyn kurssit ovat luentopainotteisia. Keväällä kuitenkin pääsee jo tekemään jotakin itse. Kevään kursseilla (mm. Johdatus systemaattiseen luonnonmaantieteeseen ja Johdatus systemaattiseen kulttuurimaantieteeseen) suoritukseen kuuluu luentojen lisäksi harjoituksia. Luonnonmantsan harjoituksissa mm. tutkitaan ilmakuvia stereolaseilla ja tehdään ensimmäinen kirjallinen työ liittyen valuma-alueisiin. Näillä kursseilla siis opetellaan tieteellisen tutkimuksen alkeita. Keväällä pääsee myös tutustumaan Geoinformatiikan opiskeluun, eli mm. luomaan karttoja koneella. Loppukeväästä voi jo aloitella aineopintoja käymällä luonnonmaantieteen ja kulttuurimaantieteen erityisteemat -kurssit. Luonnonmantsan kurssilla keskitytään pohjoisen luonnon erityispiirteisiin ja kulttuurimantsan kurssilla käydään läpi erilaisia artikkeleita lukupiireissä, eli noin 10 hengen ryhmissä keskustellaan artikkeleista.

Myöhemmin lisää muun muassa suuntautumisvaihtoehdoista. Mukavaa talvilomaa niille joilla sellainen on ja tsemppiä arkiseen aherrukseen muille!

Ei kommentteja artikkelille “Mantsaa, mantsaa, mantsaa..ja vähän muutakin.

Kirjoita kommentti