Wappua ja vähän muutakin..

03.05.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu

Wappu on sitten tältä vuodelta juhlittu, ja ääni ja kenkä hukassa! Muutenki alkaa kevät olla hiljalleen pulkassa! Täysin ei kuitenkaan koulu oo vielä ohi, vaan muutama tentti pitäs jaksaa rutistaa.

Wappua ja vähän muutakin..

Mun osalta wapun vietto jäi aika tyngäksi. Tulin pääsiäissunnuntaina Ruotsista ja tiistaina alkoi jo kevätköhä tuntua kurkussa ja nenässä. Torstain tentti siihen päälle, ja voimat olikin aika lopussa. Lisäksi wappupäivänä piti mennä töihin, joten wapun vietto keskittyi aika lailla lauantaihin. Toisin oli Suvilla, joka töistä huolimatta jaksoi ottaa wappuviikosta kaiken irti! Hieman jäi harmittamaankin, sillä kelit oli koko viikon upeat ja mantsaporukalla on aina mahtava viettää aikaa! :)

Lohtua tuo kumminki hieman Ruotsin reissu, joka oli mitä mahtavin. Reissu oli luonteeltaan lentoleiri, eli lentelimme Pohjois-Ruotsin vuoristomaisemissa viikon ajan. Säät sattui sinnekin kohdalleen, ja saimme koko viikon nauttia upeasta auringonpaisteesta. Taivaallakin tuli hieman käytyä, ja niin sanotuissa aaltovirtauksissa saavutimme 4 km:n korkeuksia. Oli mukava seurata, kun korpit ja kotkat käyttivät samoja virtauksia! Aaltovirtaukset syntyvät käytännössä siten, että korkea maastoneste pakottaa ilmavirtauksen kohoamaan ylöspäin, ja sopivissa olosuhteissa ilma jää aaltomaiseen ylös-alas liikkeeseen esteen taakse. Maantieteilijääkin (etenkin luonnon-) aihe kiinnostaa, sillä aaltovirtauksiin ja yleensäkin vuoristoisen alueen virtauksiin liittyy monia mielenkiintoisia ns. mesoilmastollisia ilmiöitä, eli ilmaston ja sään vaihteluita paikallisella mittakaavalla. Tutuin lienee föhn-ilmiö, ja sen suurimittakaavainen muoto eli föhn-tuuli.

Varsinaiset kouluasiat jäivät reissun aikana melko lailla unholaan, ja paluu arkeen olikin tuskainen.. Torstain tenttiin ei juuri ollut motivaatiota lukea.. No se meni kuitenkin rutistamalla, onneksi yliopiston käytävillä törmäili kavereihin, jotka myös tuskailivat kouluhommiaan ja huikeaa motivaatiotaan wapun kynnyksellä. Vahingon ilo on paras ilo, ja tässäkin se auttoi..

Wappuaaton eli Waaton ohjelma oli sitten pyhitetty kokonaan opiskelijawappuun. Menimme porukalla seuraamaan teekkarifuksien kastetta Rauhalan viereen Mannen puistoon eli keskustan ja Ainolan puiston välimaastoon. Sieltä siirryimme piknikille lähemmäksi Ainolaa, jossa jo vanhemman opiskelijan grilli pöhisi! Aika kului rattoisasti grillaillessa ja hieman potkupalloa pelatessa J Ja eihän se wappu ole wappu ilman vesibussia, eli kiilasimme kyydin vesibussiin iltapäivän päätteeksi. Olihan se hieno kyyti, pakko myöntää!! Sieltäpä ilta jatkuikin sitten Arkkitehtien kiltatalolla Pikisaaressa aina kotiinlähtöön saakka. Kaikki sujui siihen asti oikein hyvin, mutta kun piti lähteä koleaan yöhön, niin eihän sitä toista kenkää voinut löytyä sitten mistään, ei vaikka etsin sitä melkein pari tuntia.. No seuraavana päivänä paljastui että joku oli ottanut itselleen väärän parin kengät, lattialta löytyi yksinäinen kenkä joka ehkä vilkkaimman mielikuvituksen turvin muistuttaa omaa kenkääni… Kuinka tahansa, mutta wappua ei oikein voinut enää yhellä kengällä jatkaa.

No mutta sellaista se elämä on, pieniä uhrauksia pitää aina välissä tehdä ja nyt siihen tarvittiin yksi kenkä J Sunnuntai meni sitten makkaraa paistaessa eräässä vapputapahtumassa, ja sitä siirtyikin muutamassa tunnissa lähes 200 pakettia grillin kautta nälkäisiin suihin!! Muuten hyvä, mutta tällä kertaa uhrauksena oli oma ääni, jota ensin rokotti flunssa, sitten wappu ja nyt vielä makkaran myynti. Viimeinen oli liikaa… :)

Semmoisia kuulumisia tällä kertaa! Täytynee seuraavaksi jatkaa taas tenttiin lukua, tällä viikolla kun olisi taas yksi kappale sellaisia. Sittenpä ensi viikolla alkaakin jo kesätyöt! Mutta tenttejä on silti vielä, ja muutakin opiskelua. Ja Suvilla vielä kenttäkurssejakin kevään päätteeksi! Siispä, LUMAtaajuudella taas tavataan!

Ei kommentteja artikkelille “Wappua ja vähän muutakin..

Kirjoita kommentti