Kesäopiskelu – helppo valita, vaikea toteuttaa
10.08.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu
Kesällä suuri osa opiskelijoista tekee töitä. Kesätöiden hakijoita on kuitenkin niin paljon, ettei kaikille riitä työpaikkoja.
Varsinkin oman alan töiden saaminen voi olla vaikeaa ja jos mikä tahansa työ ei kelpaa, voi työpaikka helposti jäädä saamatta.
Olen tehnyt kesätöitä jo yläasteen loppupuolelta asti ja kesällä 2010 päätin pitää lomaa. Tarkoituksena oli ottaa rennosti, mutta opiskella kuitenkin vähän että saa nostaa opintotuet. Tein kesäkuussa tilastotieteen yhdeksän opintopisteen kurssin ja elokuussa menin biologian kenttäkurssille. Ajattelin myös tehdä mantsan kirjatentin heinäkuun lopussa mutta tilastotieteen tentin jälkeen ei paljon lukeminen kiinnostanut. Jätin siis yhden tentin väliin, mutta opintopisteitä kesältä tuli kuitenkin tarvittavat 15. Kesällä opintopisteitä pitää siis tulla tukikuukautta kohti 5.
Tänä kesänä hain vain osa-aikaista kesätyötä koska olin jo sopinut reissun Saksaan touko-kesäkuun vaihteeseen ja halusin mennä biologian kenttäkurssille kesäkuun alussa. Lisäksi minulla jäi kevään kursseista kaksi tenttimättä ja halusin tenttiä ne heinäkuun lopussa ja elokuun alussa. Osa-aikaista työtä ei kuitenkaan minulle löytynyt, ja kesä onkin mennyt lomaillessa ja toki olen myös vähän opiskellut.
Jos kesätyötä ei löydy, melkeinpä ainoa vaihtoehto maksaa vuokra on nostaa opintotukea. Monet opiskelijat siis ilmottautuvat kesätentteihin, kesäkursseille tai kenttäkursseille, jotta voivat nostaa opintotukea. Omakohtaisella kokemuksella voin kertoa, ja myös monet kaverit ovat samaa sanoneet, että keväällä sitä kuvittelee jaksavansa opiskella kesän aikana vaikka ja mitä, koska kyllähän sitä aikaa on! Kohta sitä sitten huomaakin, että tentti on alle viikon päästä ja mitään ei ole saanut aikaseksi kun on vain lomaillut.. Tässä vaiheessa yleensä iskee pieni paniikki, pisteitä olisi pakko saada, mutta aikaa on vähän. Vaihtoehtoina on joko paniikkilukeminen tai tentin väliin jättäminen. Jos opintopisteitä on tulossa tarpeeksi, ei ole niin kamalaa että yksi tentti jää väliin. Mutta jos opintopistemäärä ei täyty, Kela tulee myöhemmin syksyllä vaatimaan selvitystä siitä, miksi pisteitä ei ole tullut tarpeeksi.
Itse olin kovasti menossa heinäkuun lopussa olevaan geoinformatiikan tenttiin. Olin aloittanut lukemisen jo heinäkuun alussa, mutta viimeiset pari viikkoa heinäkuusta lukeminen ei kiinnostanut yhtään. Ilmat oli tosi hyvät, olin reissussa Lapissa ja Norjassa ja sen jälkeen halusin vain hengailla vaihtarikavereiden kanssa Oulussa. Valitsin siis sosiaalisen elämän tenttiin lukemisen sijaan, enkä päätöstä ole katunut. Mulle tulee opintopisteitä tarpeeksi kyseisestä kurssista huolimatta, ja voin sen kurssin mennä suorittamaan ensi keväänä. Nyt elokuun puolivälissä olen menossa geologian tenttiin ja sen päätöksen aion pitää! Aihe on mielenkiintoinen ja kirjakin jo piakkoin luettu.
Voisin siis sanoa että kesäopiskelun loppuun saattamisessa tarvitaan hyvää itsekuria ja kiinnostavia kursseja. Kesällä on niin paljon kaikkea muutakin mukavaa, että jos kurssin aihe ei kiinnosta pätkääkään, on hyvin vaikeaa saada motivaatiota tenttiin lukemiseen. Kesäopiskelijoille antaisin neuvoksi että valitkaa kivoja kursseja, lainatkaa kirjat ajoissa ja alkakaa lukea ajoissa, mutta muistakaa myös nauttia kesästä, koska koko pitkä talvi pitää taas jaksaa puurtaa!
Laitan tän blogin yhteyteen muutaman kuvan heinäkuun pohjoisen reissusta. Pohjois-Suomesta ja Norjasta löytyy upeita paikkoja maantieteilijän nähtäväksi :) Mukavaa loppukesää ja tsemppiä koulun alkuun! -Suvi
Ei kommentteja artikkelille “Kesäopiskelu – helppo valita, vaikea toteuttaa”

