Olipa kerran pieni Jatta…

24.08.2011 » Jatta Hänninen ja Satu Juustila

Lähtiskö sitä musiikin ja isosiskon perässä Madetojan musiikkilukioon, vai toteuttamaan uusia löytyneitä unelmiaan ammattikouluun? Jälkimmäinen ajatus putkahti päähäni aivan viime hetkillä ennen yhteishaun alkamista, joten se laittoi päänsisältöni aivan sekaisin. Koko peruskoulun ajan olin ollut siinä uskossa, että totta kai lähden Madikseen ottamaan kaikenmaailman musiikkikursseja ja parantamaan laulutekniikkaani. En edes itse tiedä milloin aloitin kakkujen värkkäämisen, saati sen, missä vaiheessa vaihtoehto amiksesta alkoi viriämään pienissä aivoissani. Olin kuitenkin tiedostanut sen, että leipuri-kondiittorin ura olisi loistava varasuunnitelma epämääräisille laulajahaaveille, joista ei todennäköisimmin tulisi juuri mitään muuta kuin katkera harrastus.

Siinä sitä sitten peruskoulua lopetteleva Jattanen menetti monet yöunet, kun koitti epätoivoisesti saada selkoa sekavista ajatuksistaan. Kun yhteishakua netissä rustailin, Madetoja jäi hopeapallille ja ensimmäisellä paikalla kaiken muun yläpuolella luki: Oulun Seudun Ammattiopisto; Myllytullin yksikkö; elintarvikealan pt. Tämän jälkeen vielä monen monta kertaa muutin mieltäni ja kirosin päässäni sitä, että musiikkiunelmat saisivat ehkä jäädä, jos mut tuohon amikseen hyväksytään.

Yhteishaun tuloksia en hirveenä jaksanut jännittää. Tiesin, että pääsen sinne, minne olin aikonutkin.. Ja aivan helposti. Tätähän voitte sanoa itserakkaudeksi, mutta mielestäni on aivan turhaa pelätä jatko-opintopaikkansa puolesta, jos peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo on 9,42.  Kuitenkin, kun olin ulkomailla kesälomalla ja tiesin, että tulokset oli julkaistu jo netissä, sormeni syyhysivät päästä hotellin tietokoneelle varmistamaan asia.  Pienen google-etsimisen jälkeen löysin haluamani; oman nimeni komeilemassa pitkän nimilistan kärkipäässä OSAO:n sivuilla. Vielä tuolloinkaan en voinut olla varma siitä, olinko valinnut oikein. En ole siitä vieläkään varma.

Mutta sitten… ensimmäinen koulupäivä… sitten tuli Satu.

Eiku apua nyt on kyllä jäänyt nuo tarkat ja mystiset syyt kertomatta! Miksi lähdinkään loppujenlopuksi amikseen? Se on hyvä kysymys… Jos muistelen vuoden takaisia tunnelmiani, olen aika varma siitä, että yksi painava syy amikseen päätymisessä oli lukion tiivis oppiminen. Tiesin, että hyvät arvosanani tippuisivat kuin laiha lehmän häntä, joten yksi ajatus oli päästää itseni vähemmällä. Toinen syy taisi olla se, että pääsi tekemään käsillä jotain. Lukiossa se olisi milteinpä mahdotonta. Päätökseeni vaikutti myös sellaiset pikkuasiat kuin rakkaus leipomiseen, säännöistä poikkeaminen (kaikki muut suvussani ovat käyneet tai käyvät lukiota) ja valmiiseen ammattiin valmistuminen, sillä lukion jälkeen on tavallaan pakko opiskella vielä jotain. Yhdestä suvun säännöstä en kuitenkaan saanut poiketa. Ylioppilaslakki oli saatava päähän. Kolmoistutkinnosta pyristelin irti hetimmiten, kun äitini sitä ehdotti, mutta kaksoistutkinto ei vaikuttanut yhtään hullummalta ajatukselta. Ja tässä sitä ollaan pitkän matikan ja muiden lukioaineiden kanssa… Ja hyvin pyyhkii!