Ensimmäinen ja viimeinen viikko

29.09.2011 » Jatta Hänninen ja Satu Juustila

Näin on siis lähtenyt käyntiin toisen vuoden ensimmäinen koeviikko, joka on samalla ensimmäisen jakson viimeinen viikko.

Ensimmäinen ja viimeinen viikko

Kouluvuoden alku on kyllä hurahtanut taas hirmuista vauhtia, mutta ei ihme, sillä onhan tuota hommaakin riittänyt. Tekemisen pula ei ole ollut ongelma koulupäivien päätyttyä koko jakson aikana, ja omia harrastuksia on joutunut karsimaan aikatauluista. Syksyinen kolea sääkin on asettanut lisähaasteensa jaksamiseen.

Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella koeviikollakin, ja olotila muuttuu päivä päivältä vapautuneemmaksi. Enää loppurutistus on jäljellä ja sitten vaihtuu jakso, mikä tarkoittaa seitsemän viikkoa kestävän toppijakson alkua.

On helpottavaa ajatella, että enää täytyy jaksaa tämä viikko ja pääsee hetkeksi eroon läksyistä, ja tekemään ihan oikeita töitä, vieläpä omalta alalta. Odotamme pelonsekaisella innokkuudella, minkälainen työpaikka on leipomo johon pääsimme harjoittelemaan. Kävimme siellä jo kirjoittamassa sopimukset, ja paikka vaikutti ensivaikutelmaltaan oikein viihtyisältä. Jää nähtäväksi onko siellä yhtä mukava työskennellä, kuin miltä se näyttää…

-Satu-

Ei kommentteja artikkelille “Ensimmäinen ja viimeinen viikko

Kirjoita kommentti