Marraskuu voi masentaa tai motivoida

10.11.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu

Monet kaverit ovat tänä syksynä valitelleet, että masentaa eikä ole motivaatiota opiskella. Mää taas valitan, että ois motivaatiota, mutta ei aikaa opiskella.

Marraskuu voi masentaa tai motivoida

Niin kuin jo viime blogissa kerroin, niin tämä syksy on ollut todella kiireinen. Toki saan siitä vain itseäni syyttää, koska olen pistänyt lusikkani liian moneen soppaan.

Nyt kun kolmen viikon opettajan sijaisuus on ohi ja edustajistovaalitkin paketissa, niin luulisi, että on aikaa opiskeluun, mutta ei. Kalenteri on täynnä kokouksia, kuntosalilla käyntiä ynnä muuta urheilua ja erilaisia tapahtumia. Syksyn ensimmäinen tentti on jo kahden päivän päästä, enkä ole ehtinyt juurikaan lukemaan. Kävin vain kerran tämän kurssin luennoilla, mutta aiheena on onneksi eliömaantiede, ja kurssin sisällöstä suurin osa on maantieteilijälle tuttua. Kurssin aiheisiin kuuluu niin geologiset maailmankaudet, ilmasto kuin kasvillisuusvyöhykkeet.

Parin viikon päästä on myös kemian perusteiden tentti. Tämänkään kurssin luennoille en ole juurikaan päässyt, eikä kemia ole mun vahvimpia puolia. Mää olen sellainen opiskelija, että opin parhaiten luennoilla, joten tämä yksin kotona opiskelu on mulle aika raskasta. Kemiasta kuitenkin jotakin kivaakin asiaa, nimittäin sellaista, että kemian opiskelijoiden ainejärjestö eli Valenssi täytti tänä syksynä 45 vuotta ja olin heidän vuosijuhlillaan lokakuun lopussa. Vuosijuhlien virallinen osuus järjestettiin ravintola Hilikussa ja jatkot Walhallassa. Juhlat olivat oikein kivat ja onnistuneet!

Lokakuun loppupuolella Atlas eli maantieteen opiskelijoiden ainejärjestö järjesti mantsalaisille hieman alennettuun hintaan tutustumisen curlingin ihmeelliseen maailmaan. Ja se olikin tosi jännää! Kaikki me 16 opiskelijaa, jotka oltiin mukana, kokeiltiin lajia ensimmäisen kerran ja se oli huisin hauskaa. Aluksi aika monilla oli tasapaino hukassa liukkaalla jäällä, mutta loppua kohti kaikki alko pysyä pystyssä ja ehdittiin jopa pelata toisiamme vastaan. Suosittelen ehdottomasti lajin kokeilua, jos siihen tulee mahdollisuus!

Tänä syksynä minun pitäisi myös alotella kandidaatin tutkielmaa eli kandia. Olen kuitenkin ollut niin kiireinen, että en ole saanut vielä yhtään tekstiä aikaseksi. Marraskuun loppuun mennessä pitäisi olla 12 sivua tekstiä, mutta pahoin pelkään että en pysty niin paljoa kirjoittamaan varsinkaan nyt, kun tentit painaa päälle vielä kaiken muun tekemisen lisäksi. Mutta vielä on muutama viikko aikaa, pitää yrittää sitä aikaa jostakin repiä ja pistää kirjoitusvaihe päälle :)

Oikeastaan ainoa kurssi, johon olen tänä syksynä panostanut, on eläinfysiologian harjoitukset. Kerroinkin siitä jo aiemmin täällä, mutta voisin kertoa mitä olemme viime aikoina kurssilla tehneet. Yhdellä harjoituskerralla tutkimme muun muassa hiiren hapenkulutusta ja toisella kerralla ruuansulatusta syljen amylaasin avulla. Lisäksi yhdellä harjoituskerroista osa opiskelijoista paastosi ja sen jälkeen mittasimme opiskelijoiden veren sokeritasoa heti paaston jälkeen ja glukoosiannoksen nauttimisen jälkeen. Viime kerran aiheena oli lihakset, hermosto ja aistit. Tutkimme sammakon avulla lihaksen sähköistä ärsytystä ja sammakon silmän mustuaisen koon säätelyä noradrenaliinin ja asetyylikoliinin avulla. Tutkimme myös itseämme koehenkilöinä käyttäen erilaisia ihoaistimuksia.

Voisin tässä loppuun todeta, että ei sen marraskuun saa antaa masentaa, vaikka se usein onkin syksyn kiireisimpiä kuukausia. Pitää tehdä parhaansa ja muistaa myös nauttia elämästä! Vaikka on tärkeää opiskella niin tärkeää on myös tehdä kaikkea muuta kivaa.

Yritän tossa parin viikon kuluttua kirjotella mun kandista, jos se on lähtenyt etenemään ;)

-Suvi

Ei kommentteja artikkelille “Marraskuu voi masentaa tai motivoida

Kirjoita kommentti