Kandisemmaa ja opetusharjottelua

12.12.2011 » Suvi Saarnio ja Mikko Kiuttu

Nyt alkaa joululoma toden teolla lähestyä. Vielä kun reilun viikon jaksaisi pinnistää niin olisi syksy paketissa!

Oulun luonnontieteilijöiden sekamieskuoro.

Kandin seminaarityö piti palauttaa marraskuun lopussa. Ihme kyllä, sain sen 12 sivua puristettua kasaan muutamassa päivässä. Mikään kirjoittamisen taidonnäyte se ei ole, mutta ihan ok. Joulukuun 7-9.päivä esitimme omat seminaarityömme muille kurssilaisille. Omasta työstä piti siis tehdä noin 20 minuuttia kestävä esitys, jossa tuotiin esille työn tärkein sisältö. Lisäksi yksi työ piti opponoida, eli arvioida kaverin työtä kirjallisesti ja suullisesti. Työn esityksen ja opponoinnin jälkeen myös kurssin opettaja antoi rakentavaa palautetta. Suurin osa töistä hyväksyttiin seminaarityöksi pienten muutosten (kirjoitusvirheiden korjaaminen ym.) jälkeen. Minun pitää hieman laajentaa pohdintaa ja korjata muutamia pieniä virheitä ja sitten työ on hyväksytty. Siitä voinkin sitten jatkaa itse kandiin ensi kevään puolella.

Semmatyön palauttamisen jälkeen lähdimme luonnontieteilijöiden jouluristeilylle. Oulusta lähti kohti Turkua kuusi bussillista opiskelijoita. Meitä maantieteilijöitä oli mukana noin 20, eli ihan hyvä edustus. Risteily kesti 23h mutta meillä Oululaisilla matka alkoi torstaina seitsemän pintaan aamulla ja loppui viiden-kuuden aikaan lauantaina aamulla. Bussimatkat kuluivat mukavasti jutellen, excu-dvd:itä katsellen ja karaokea laulellen. Risteilyllä esiintyi Ismo Leikolan ym. lisäksi Oulun luonnontieteilijöiden sekamieskuoro, joka ei todellakaan ole mikään tavallinen kuoro, vaan huisin hauska viihdyttäjä :)

7.12 alkoi opetusharjottelun toinen vaihe Oulun normaalikoululla. Nyt onkin luvassa ensi vuoden toukokuuhun asti tuntien pitämistä ja seuraamista, kasvatustieteen luentoja ja ainedidaktiikkaa. Osa opetusharjoittelijoista aloitti tuntien pitämisen heti pari päivää harjoittelun alkamisen jälkeen, mutta minä pidän ensimmäisen opetustunnin vasta reilun viikon  päästä harjoittelun alkamisesta. On oikein mukavaa päästä taas yli vuoden tauon jälkeen normaalikoululle pitämään tunteja.

Kasvatustieteen opinnoista kertyy ensi kevään aikana 35 opintopistettä, mutta tarkoitus olisi myös ihan vähän käydä muitakin kursseja, ainakin yksi bilsaa ja mantsaa. Lisäksi minä ja Mikko ollaan mukana järjestämässä yhtä kurssia, joka järjestetään toukokuun lopussa, mutta siitä kerromme lisää myöhemmin.

Vielä ennen joululomalle pääsemistä pitäisi tehdä kaksi tenttiä ja opettaa ysiluokkalaisille ihmisen evoluutiota. Hommaa siis vielä riittää, mutta väkistenkin meinaa joulutunnelma tulla päälle ja keskittyminen herpaantua :)

Ihanaa ja lumista joulua kaikille!

-Suvi

Ei kommentteja artikkelille “Kandisemmaa ja opetusharjottelua

Kirjoita kommentti