Pelottava derivaatta?
08.02.2012 » Akseli Matila ja Mikko Kuhalampi
Koeviikkohan se sieltä saapui kylmää säätä piristämään. Koeviikko tuo melkoista vaihtelua koulunkäyntiin, sillä kotiin pääsee viimeistään yhden aikaan joka päivä.
Joskus tosin kokeen tekee reilussa tunnissa ja kotiin pääsee ajoissa, kunhan ei ole myöhemmin preppausta seuraavaan kokeeseen.
Minulla on nyt kaikki seitsemän koodia täynnä, joten opiskelu on rankkaa kotona joka päivä. Toisaalta viime jakson viiden aineen koeviikko oli kaivattu lepohetki loppuvuoteen; olihan minulla kaksi vapaapäivää muiden kokeiden välissä.
Tällä koeviikolla oli harmiksi matematiikan ja kemian kokeet peräkkäin ja valmistautuminen meni hieman viime tippaan. On näet totta, että matikka ja kemia vaativat työtä, mutta työ palkitaan kyllä. Matikan kurssin 7 otsikko “Derivaatta” herättää monessa pelkoa ennen kurssin alkua. Derivaatta on käsitteenä tuntematon tähän kurssiin asti, mutta itse derivaatta on melko yksinkertainen. Vaikeuksia tuottavat sitten ne sovellukset. Kemian neljäs kurssi on nimeltään Metallit ja materiaalit. Kurssissa siirrytään aiempien kurssien atomien tarkastelusta suurempiin rakenteisiin sekä niiden ominaisuuksiin tutustumiseen.
-Akseli
Ei kommentteja artikkelille “Pelottava derivaatta?”