Kesäkuulumisia
02.07.2012 » Rosa Haapala ja Essi Halonen
Kesä on kyllä hujahtanut sellaista vauhtia, että ihan hirvittää!
Kesä alkaa olla jo kesäkuun osalta ohi pikkuhiljaa, mutta mitäs sitä on tullut tehtyä? Suunnitelmissa oli saada kesäkuun alussa tehtyä fysiikan labrakurssi loppuun, mutta armottoman kesäflunssan takia juuri viimeinen labrakerta jäi välistä. No, yritetäänpä uudestaan sitten syksyllä, tulevaisuusessi hoitakoon homman :D Muuten opiskelurintamalla on aika hiljaista, tarkoituksena olisi nyt saada keväällä alotettu kasvatusfilosofia läpi näin kesäkurssina, jotenkin se on vähän jäänyt roikkumaan. No, mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä ja aikaa ottaa itseä niskasta kiinni! :D Pitäähän se myös muistaa töitten oheessa kesästä nauttia, eikä vaivata liikaa päätä kouluhommilla, kun kuitenkin koko muu vuosi menee niissä merkeissä.
Koko kesä on oikeastaan mennyt ihan vaan töiden merkeissä. Tosiaan teen kahta työtä, makuunissa ja eräässä vaateliikkeessä, joten työt ei kyllä tekemällä lopu. Välillä tuntuu että vähän liikaakin tulee töissä vietettyä aikaa, mutta onneksi ensi viikolla on vain viitenä päivänä töitä, kerkeää huokasta kaksi kokonaista päivää, luksusta! :D
Juhannuskin hurahti nopeasti ohi, olimme kaverini kanssa ei niin perinteisesti vaeltamassa juhannuksen. Perjantaina lähdimme ajelemaan Kajaanista kohti Sotkamon ja Kuhmon rajamaita Hiidenporttiin ja kävimme siellä kolmisen tuntia vaeltamassa. Mikäli siellä suunnalla liikkuu, kannattaa ehdottomasti käydä paikka katsastamassa, oli kyllä mielettömät maisemat ja kaikki kanjonit, upeita! Oltiin luettu juttuja, että maisemissa voi liikkua susia ja tietenkin oltiin jokaisesta risahduksesta aivan säikkyinä. Löydettiin iso tassunjälki ja siitä säikähtäneinä laulettiin ties mitkä susienkarkotuslaulut sun muut. No, tämä susi sitten seuraavalla laavulla paljastuikin isoksi koiraksi, joka oli retkeilemässä perheen mukana. Perhe sai kyllä hyvät naurut kun kerottiin susitarinamme. Hyttysiä koko Hiidenportti tuntui kuhisevan vähän liikaakin, mutta hengissä selvittiin!
Illaksi hurautettiin Sokos hotelliin yötä, ei ihan perinteinen mökkijuhannus siis :D Syötiin vähän turhankin hyvin illalla ja aamulla kävästiin aamupalalla ja innostuttiin vielä käymään Vuokatin vaaran 10km vaellus. Sää suosi kyllä meitä, aurinko porotti koko reissun ajan kivasti ja lämpöä riitti! Illaksi ajelin sitten vielä kaverin mökille saunomaan, oli kyllä mielettömän ihana juhannus :)
Semmosia kesäkuulumisia tänne, jospa se aurinko alkais pikkuhiljaa meille paistella ja lämmittää, alkaa nimittäin jo ottaa päähän tämä kylmyys ja vesisade. Eipä auta siis muuta kun toivoa! Nytpä taidan suunnata unille, että jaksaa huomenna taas työhommia! Ainiin, ja toivottavasti moni sai mieleisen opiskelupaikan ja toivottavasti mahdollisimman monen kanssa nähdään syksyllä kemian merkeissä! :)
-Essi
Ei kommentteja artikkelille “Kesäkuulumisia”
