Tässä oppimispelissä harjoitellaan peruslaskutoimituksia pienillä luvuilla. Lisäksi peli pohjustaa muuttujan ja negatiivisten lukujen oppimista ja ymmärtämistä. Lue lisää

Alakoululaisille suunnatulla diplomitoiminnalla pyritään tarjoamaan hauskaa toimintaa ja haasteita matematiikan parissa sekä innostamaan matemaattisen ajattelun kehittämiseen. Tehtävät soveltuvat oppitunneille, kerhoihin sekä kotiin tehtäviksi.

Oppaan toisessa osassa teemana on geometria, jota on käsitellään monelta eri kannalta. Mukana on tasogeometriaa, fraktaaleja sekä kolmiulotteista geometriaa.

Vesa-Matti Sareniuksen oppaassa esitellään mitä kaikkea matematiikka onkaan, se on muutakin kuin laskemista.

Tehtävän tavoitteena on rohkaista opettajaa ja varsinkin oppilaita rakentamaan avaruuskappaleita konkreettisesti ja havainnoida, tunnistaa, nimetä ja mitata mallista geometrisiä ominaisuuksia.

Kokonaisuus koostuu toiminnallisista tehtävistä arkipäivän mittojen parissa. Niiden avulla pyritään ymmärtämään ja sisäistämään arvioimalla sekä kokeilemalla tavallisimpien vetomittojen välisiä suuruussuhteita.

Mittakaavaa käytetään kartoissa, pohjapiirroksissa ja pienoismalleissa. Suurennoksessa ja pienennöksessä muoto säilyy muuttumattomana.

Tavoitteena on massan, pituuden ja tilavuuden yksikönmuunnosten harjoitteleminen.
Tässä oppimispelissä harjoitellaan peruslaskutoimituksia pienillä luvuilla. Lisäksi peli pohjustaa muuttujan ja negatiivisten lukujen oppimista ja ymmärtämistä. Lue lisää
Innolukion syyslukukausi käynnistyy 16.8. valtakunnallisella verkkolähetyksellä ja kestää sen jälkeen kolme kuukautta. Lukukauden aikana Innolukio pyrkii kannustamaan lukiolaisia luovuuteen, toisinajatteluun ja kriittisyyteen sekä tehtävävetoisesti kehittämään heidän ongelmanratkaisutaitoaan ja ryhmätyökykyä. Lue lisää
LUMA-toiminnan tavoitteena on tukea ja edistää luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusta ja oppimista kaikilla asteilla sekä lasten ja nuorten luonnontieteellistä, matemaattista ja teknologista harrastuneisuutta.