LUMA- tiede- ja teknologiapäivät 2010

sunnuntaina 18. huhtikuuta 2010 | | Ei kommentteja

  1. http://www.helsinki.fi/lumo/tiedepaivat/

Valtakunnallisen LUMA-keskuksen päätapahtuma, LUMA- tiede- ja teknologiapäivät, järjestettiin tänä vuonna 15.-16.4.2010 Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tiloissa. Päivien käytännön järjestäjänä toimi LumO-keskus, joka on LUMA-keskuksen alainen resurssikeskus ja keskittynyt erityisesti varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen liittyvään pedagogiikkaan. Teemoina päivillä olivat LUMA-keskuksen vuoden 2010 pääteemat: energia ja ympäristö, biodiversiteetti sekä moderni teknologia opetuksessa.

Mielenkiintoisia luentoja

LUMA- tiede- ja teknologiapäiville oli ilmoittautunut noin 250 LUMA-aineiden opetuksesta ja oppimisesta kiinnostunutta osallistujaa. Päivät avasi LumO-keskuksen puheenjohtaja FT Jarkko Lampiselkä. Muita puhujina kuultiin mm. kasvitieteen professori Jouko Rikkistä ja suunnittelija Satu Joveroa, joiden esitykset käsittelivät luonnosta löytyvää monimuotoisuutta. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen puolestaan kertoi kuulijoille Suomen haasteista globalisoituvassa maailmassa ja Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi talouden ja ympäristönsuojelun suhteesta.

Vilskettä työpajoissa ja esittelypisteillä

LUMA- tiede- ja teknologiapäivillä oli mahdollista myös osallistua LUMA-aiheita käsitteleviin työpajoihin. Erittäin monipuolisissa työpajoissa tutustuttiin esimerkiksi resurssikeskusten toimintaan, kasvilajien tunnistamiseen, koulujen kestävän kehityksen toimintasuunnitelmien laatimiseen, ruokien aiheuttamiin aistimuksiin sekä kemian ja fysiikan opetukseen perusasteella. Lisäksi päivien yhteydessä oli tilaisuus tutustua esittelypisteissä esimerkiksi LUMA-aineiden oppimateriaaleihin.

LUMA- ja teknologiaviikon palkinnot

LUMA- tiede- ja teknologiapäivien yhteydessä jaettiin 8.-9.11.2009 järjestettyyn valtakunnalliseen LUMA- ja teknologiaviikkoon liittyvät palkinnot. Vuoden 2009 LUMA-kouluina palkittiin Hämeenkylän koulu Vantaalta ja Oulun seudun ammattiopiston Myllytullin yksikkö Oulusta. Hyvät käytänteet –ideakilvan palkinnot saivat Viikin normaalikoulu Helsingistä ja Lappeenrannan Lyseon lukio Lappeenrannasta. Lisäksi kunniamaininnalla palkittiin Porin koulut, Cygnaeus-lukio Jyväskylästä, Ulvilan lukio, Parkanon lukio, Kokkolan ammattiopisto ja Keminmaan lukio.

Onnea voittajille!

Tarkempaa tietoa voittaneissa kouluissa toteutetusta LUMA-toiminnasta voi lukea koulujen raporteista, jotka löytyvät alla olevasta osoitteesta.

  1. http://www.helsinki.fi/luma/viikko/palkitut/
Kuvat: OuLUMA – Kati Kyllönen
  1. Tulosta kolumni

Kati Kyllönen toimii suunnittelijana OuLUMA-keskuksessa. Koulutukseltaan hän on fyysikko sekä fysiikan, kemian ja matematiikan opettaja.

Ei kommentteja artikkelille “LUMA- tiede- ja teknologiapäivät 2010

Kirjoita kommentti