Perusopetuksessa luodaan perusta elinikäiselle oppimiselle. Sen aikana lasten ja nuorten tiedot, taidot ja asenteet kehittyvät voimakkaimmin. Yhteiskunnan toiminnan kannalta strategisten alojen opiskelu perustuu äidinkielen ja matemaattisten aineiden varaan. Näille oppiaineille on varattava tarpeeksi aikaa niin ala- kuin yläluokilla. Ihmisen ajattelun kehittyminen edellyttää opiskelua em. aineissa koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan.
Matematiikan opiskelun on tapahduttava asiantuntevassa ohjauksessa rauhallisesti siihen syventyen. Matematiikan tunteja on näin ollen lisättävä yläluokilla, joilla oppilaat saavat opettamaansa aineeseen perehtyneen aineenopettajan opetusta syvällisesti. Koulujärjestelmämme tarjoaa nykyisin matematiikan tunteja 12–14-vuotiaille nuorille vain 12 % oppitunneista, mikä on kansainvälisesti vertaillen vähemmän kuin keskimäärin (EU 13 % ja OECD 13 %). (Education at a Glance 2007, OECD INDICATORS, s.371).
Fysiikka ja kemia luovat korkean teknologian perustan. Uudet innovaatiot edellyttävät huippuosaamista näissä aineissa. Kokeellisten luonnontieteiden opiskelu kehittää paitsi oppilaan teoreettista ajattelua myös kätevyyttä ja kekseliäisyyttä, kunhan aikaa on vain varattu kylliksi niin teoreettiseen pohdintaan kuin kokeelliseen työskentelyyn. Opettajilta nämä aineet vaativat syvällistä perehtyneisyyttä, sillä arkiajattelu on monesti ristiriidassa luonnonlakien kanssa.
Kehittyvän tietoyhteiskunnan vaatimukset
Tietotekniikka on saatava kaikille oppilaille yhteiseksi oppiaineeksi, jotta Suomen kehitys tietoyhteiskuntana ei vaarannu. Yhteisiin tavoitteisiin tulee sisältyä tekstin- ja kuvankäsittely, taulukkolaskenta ja internetin avulla tapahtuva tietojen haku sekä sosiaalisen median sisällön tuotantotekniikan opetus. Kaikille oppilaille on opetettava nettietikettiä, annettava tietoja netin vaaroista sekä sen turvallisesta käytöstä. Nykyaikaiseen tietotekniikan opetukseen on siis sisällytettävä myös viestintä- ja mediatekniikkaa perinteisten atk-taitojen lisäksi. Tietoteknisessä yhteiskunnassa arkipäivän toiminnot kuten koulutus- ja työpaikkailmoitukset, hakulomakkeet ja pankkiyhteydet ovat muuttuneet sähköisiksi. Nuoret, joiden kotona ei ole osaamista tai varaa tietotekniikan käyttöön, ovat syrjäytymässä tämän yhteiskunnan ulkopuolelle. Suomi tarvitsee tieto- ja viestintätekniikassa myös innovatiivisia huippuosaajia. Tällä osaamisalueella globaali kilpailu on kovaa ja Suomi tarvitsee jokaisen lahjakkuuden vahvistamaan kilpailukykyämme sekä luomaan ihmiskeskeistä teknologiaa.
Julkisuudessa on esitetty väitteitä siitä, että taito- ja taideaineiden määrä olisi perusopetuksessa romahtanut. Tosiasiassa kaikille oppilaille yhteiset, ns. pakolliset taito- ja taideaineiden tunnit, ovat yläluokilla yleisesti ottaen säilyneet aivan ennallaan edelliseen tuntijakoon (v. 1994) nähden. Valinnaisaineisiin varatun tuntimäärän väheneminen on taito- ja taideaineiden lisäksi vähentänyt myös muiden valinnaisaineiden kuten esimerkiksi tietotekniikan sekä talous- ja yritystaidon valintoja. Kansainvälisesti tarkastellen maassamme tarjotaan peruskoulun yhteisinä aineina taideaineita 12–14-vuotiaille keskimääräistä enemmän (9 %) (EU ja OECD 8 %) samoin kuin taito- ja taideaineiden valintoja mahdollistavaa valinnaisuutta (20 %), (EU 7 % ja OECD 9 %). (Education at a Glance 2007, OECD INDICATORS, s. 371).
Koululaisten ajankäytöstä ovat huolissaan monet tahot. MAOL on erityisen huolissaan siitä, että oppilailla on peruskoulussa liian vähän aikaa syventyä opiskelemaan matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja tietotekniikkaa.
Hei vaan Irma Iho,
haluan kommentoida tuota tosiasiaasi, että kaikille yhteiset taito- ja taideaineiden tunnit yläluokilla ovat säilyneet ennallaan vuoden 1994 tuntijakoon nähden. Eivät säilyneet vaikka määrät säilyivätkin. Ja jos silloinen työryhmä olisi saanut päättää (mikäli heidän alkuperäistä ehdotustaan voi pitää työryhmän tahtotilana) kaikille yhteisen opetuksen määrääkin olisi vähennetty kuvataiteessa ja käsityössä.
Kaikille yhteinen opetus yläkoulussa heikkeni, koska nivelkohta mahdollisti kaikille yhteisen opetuksen järjestämisen alakoulun puolella, mikä monessa kunnassa toteutettiinkin. Lisäksi taito- ja taideaineita ei voinut enää 2001 jälkeen opiskella yhtäpaljon yläluokilla kuin ennen samasta syystä kuin muitakaan valinnaisuudesta riippuvaisia oppiaineita, joita tuossa yllä nimeät itsekin.
Nyt 2010 annettu tuntijakoesitys pyrkii samaan taide- ja käsityöopetuksen vähentämiseen erityisesti yläkoulussa mutta toivottavasti päättäjät ymmärtävät ettei se tälläkään kierroksella ole viisas liike. Sen sijaan olisi ollut viisastaa vahvistaa taito- ja taideaineita, kuten tehtävänannossa pyydettiin.
Salla | keskiviikkona 4. elokuuta klo 09:04 #Sitä paitsi valinnaisuuden osalta, luulenpa, että viittaat tutkimukseen, jonka tulokset eli data on nykyhetkeen nähden turhan historiallista. Tietääkseni raportti perustui tietoihin lukuvuodelta 2004-2005, jolloin Suomen peruskouluissa vielä elettiin vuonna 1994 päätetyn tuntijaon mukaisesti. Tuolloinhan valinnaisia aineita todellakin opiskeltiin enemmän, kuten muistamme.
Salla | keskiviikkona 4. elokuuta klo 19:34 #Tuntijako on mielenkiintoinen kysymys. Itse olen matematiikan didaktikkona sitä mieltä, että oppiainerajoja tulisi häivyttää. Oppiaineden tunteja voitaisiin lisätä huomattavasti, mikäli eri kompetensseja opetettaisiin yhdessä.
Siis jos ajatellaan oppiaineen tuntimäärää janana ja toisen oppiaineen toisena janana. Molempien janojen pidentäminen kasvattaa tuntimääriä liikaa, joten toisesta jouduttaisiin tässä kuvitteellisessa tilanteessa leikkaamaan.
Entäpä jos tekisimmekin niin, että jatkaisimme janoja toistensa päälle? Siis kumpikin aine saisi lisää opetusaikaa. Näin integroimalla kehittäisimme lasten ajattelua lisäksi huomattavasti syvemmin ja monipuolisemmin kuin aineiden sisällä.
Suuren ongelman ja esteen tälle muodostaa suomalainen aineenopettajajärjestelmä. Opettajat erikoistuvat liikaa omiin aineisiinsa, eivätkä näe lapsen ja nuoren kokonaiskehitystä ja sen tarvitsemia kompetensseja. Tällaisessa kehityksessä opettaja ei huomaa esimerkiksi taiteen merkitystä matematiikan oppimiselle.
Näistä syistä olen sitä mieltä, että sen sijaan, että aineet taistelisivat keskenään ja että toisilta otettaisiin ja toisille annettaisiin, aineita tulisi vähentää, yhdistää ja muuttaa erilaisiksi taito- ja tietoryhmiksi (kuten alustavasti näyttäisi olevan tapahtumassa). Tämä vaatii paljon opettajankoulutukselta ja täydennyskoulutukselta, mutta on erimomaisesti toteutettavissa myös perusopetuksen ylemmillä luokilla.
Ainoa este kehitykselle ovat nähdäkseni liian kapeasti oman aineensa kautta katsovat opettajat. Voidaanko asialle sitten tehdä mitään? No, jos opetuksessa lähdetään liikkeelle lapsen ja nuoren oppimisesta, kuvailemani kehitys tapahtuu automaattisesti.
Näistä syistä en pidä järkevänä keskustelua, jossa kouluaineet asetetaan eriarvoiseen asemaan ja jopa taistelemaan keskenään. Toinenkin suunta on olemassa.
Vesa-Matti Sarenius | torstaina 5. elokuuta klo 09:45 #Vesa-Matti Sarenius on oikealla asialla. Omassa koulussani valinnaisen tietotekniikan opetusta on jaettu eri aineiden opettajien kesken mm. näin; matematiikan opettaja opettaa taulukkolaskentaa ja kotisivujen tekoa, musiikin opettaja musiikin tekemistä ja tekstinkäsittelyä, äidinkielen opettaja blogikirjoittamista. Itse olen opettanut kuvankäsittelyä ja animaatioiden tekoa kuvataideopettajan koulutuksellani, joskin nämä asiat tietysti sisältyvät myös kuvataiteen opetukseen – tuntimäärä vaan ei millään tahdo riittää asioiden riittävään opetteluun. Niille jotka eivät ymmärrä taideaineiden merkitystä elämässä, suosittelen luettavaksi Mika Waltarin sadun Kuningas jolla ei ollut sydäntä.
Pirkko Iso-Markku | torstaina 5. elokuuta klo 19:45 #Minustakin Vesa-Matti Sarenius on oikealla asialla.
Siitä olen eri mieltä, ettäkö aineopettajat erikoistuisivat liikaa omiin aineisiinsa. Minusta on hyvä, että koulussa on alan asiantuntijoita. Mutta olen tästä joskus julkisesti kirjoittanutkin, että oppiainerajat ylittävää yhteistyötä pitäisi sisällyttää jo aineopettajakoulutukseen, jotta kentälle lähtisi tämän asian jo sisäistäneitä opettajia. Oppiainejako hämärtää oppilaidenkin kykyä ymmärtää asiayhteyksiä: “miksi sä puhut tästä, eikö tää kuulu historiaan/matematiikkaan/maantietoon/äidinkieleen” ja jaksan kyllä selittää, että kuuluu näihin kaikkiin ja vielä kuvataiteeseenkin.
Aalto-yliopisto pyrkii tähän samaan, jo opiskeluaikana tapahtuvaan synenergia etuuun. Saa nähdä, jääkö se utopiaksi vai tuleeko sillä oikeita tuloksia.
Sitä en oikein ymmärrä, miten näet Vesa-Matti, että uusi tuntijako riittävästi tukisi mainitsemaasi positiivista kehitystä pois oppiainejakoisuudesta ja erillisyydestä? Ehdotus lisää oppiaineiden määrää entisestään ja omasta mielestäni se niputtaa jo perinteisesti toisiinsa liittyvät aineet oppiainekokonaisuuksiksi. Mitään suoraa ehdotusta ei löydy näiden oppiainerajojen ylittämiseksi. Valitettavasti ehdotus jättää koulutuksen järjestäjän harteille päätöksen siitä, mitä koulussa painotetaan – ja samalla mistä se otetaan pois.
Lisäksi ehdotuksessa annetaan näille kokonaisuuksille hullunkurisia nimiä kuten Yksilö, yritys ja yhteiskunta (jonka alaiset aineet saavat otsikon naurettavaan valoon) ja Ympäristö, luonnontieto ja teknologia (jossa teknologia sidotaan nimenä tiettyihin oppiaineisiin vaikka toisaalta sitä pyritään ymmärtämään laajemmin itse esitystekstissä, ja todetaan lopuksi, ettei edes riittävästi ymmärretä). Toisaalta on unohtunut suuria kokonaisuuksia kuten mediakasvatus ja kulttuurikasvatus.
Olen samaa mieltä, ettei koulussa pitäisi joutua toisten aineiden joutua luopumaan toisten hyväksi mutta näin on valitettavasti käynyt erityisesti taideaineille. Vuoden 94 tuntijaossa kaikille yhteisen opetuksen suuri häviäjä oli musiikki, vuoden 2001 tuntijakoehdotuksessa häviäjiksi ehdotettiin käsityötä ja kuvataidetta mikä ei onneksi toteutunut- niinkuin nyt taas vuoden 2010 ehdotuksessa. Se on tietysti surkuhupaisa tilanne kun työryhmä sai tehtäväkseen vahvistaa taito- ja taideaineita oppilaan arjessa.
Työryhmä sanoo vahvistaneensa näiden asemaa mutta todellisuudessa se on vahvistanut vain näennäisesti valinnaisuutta. Ehkä työryhmä pitää sanoja “taito- ja taideaineet” ja “valinnaisuus” synonyymeina?
Mielestäni koulussa pitäisi tunnustaa taiteen ja kulttuurin merkitys ihmisen kasvun osana – vai kasvatammeko todella vain kuluttajia kulutusyhteiskuntaan (Yksilö, yritys ja yhteiskunta…). Yläkoulun oppilaalle pitää palauttaa oikeus oikeaan ja riittävään taide- ja käsityökasvatukseen, joka vaikuttaa ei paitsi ihmisen kädentaitoihin, hänen kasvuunsa laajemminkin (se pitäisi palauttaa myös luokanopettajakoulutukseen). Taide ja kulttuuri läpäisee yhteiskunnan ja yhteiskunta läpäisee taiteen ja kulttuurin. Vai haluammeko että tulevaisuudessa vain kuluttaminen läpäisee yhteiskunnan?
Parannus onnistuu vain kaikille yhteisen taide- ja käsityöopetuksen lisäämisellä samalle tasolle kuin muidenkin ajattelua ja ilmaisua kehittävien oppiaineiden kohdalla (mm. äidinkieli, matematiikka) missä aine kehittää ihmistä laajemmin kuin vain oman aineen osaamiseen. Silloin voidaan puhua todellisesta yhteistyöstä näiden aineiden välillä ja oppiainerajojen hävittämisestä eikä tunneista tarvitse kiistellä.
Näennäinen valinnaisuus, joka suuressa osin on koulutuksen järjestäjän valinnanvapautta, ei tilannetta muuta.
Salla | torstaina 5. elokuuta klo 21:33 #”Jotain ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin”… Viittaan tällä monissa aiemmissa OPS-työryhmissä puuhaamiseeni. Jo urani loppuvaiheessa olevana matematiikan opettajana ja rehtorina tiivistän oman tuntemukseni: Yläkoulun kolmen vuoden matematiikan oppimäärän pystyisin keskeisiltä osiltaan opettamaan oppilailleni puolessa vuodessa, jos kaikki muut olosuhteet olisivat kohdallaan. Siis, jos oppilaiden asiat olisivat kunnossa. Valitettavasti ne eivät ole kovin hyvässä kunnossa, vaan oppimisen edellytysten turvaamiseksi koulussa pitää tehdä valtavasti mm. oppilashuollollisia toimia. Samoin yksittäiset opettajat joutuvat tätä huoltotyötä tekemään lähes joka oppitunti, ennen kuin nuo oppimisen edellytykset saadaan edes osittain kuntoon. Kesällä keskustellessani ministeri-Hennan kanssa näistä asioista, sanoin ettei draamaa erillisenä oppiaineena kouluumme tarvita, tuo draama on joka hetki muutenkin läsnä…
Reijo Kytölä | maanantaina 23. elokuuta klo 09:38 #Olen myös täsmälleen sitä mieltä, että parempi oppiaineiden integrointi antaa kaikille lisäresurssia. Riittävä valinnaisuus on myös hyväksi: Jos esim. matematiikan opetus on koulussa kyllin houkuttavaa (ja koukuttavaa), niin lisäresurssia tulee automaattisesti, kun oppilaat kilvan valitsevat matemaattisten aineiden kursseja…