Päässälaskun taikaa

keskiviikkona 12. toukokuuta 2010 | | Ei kommentteja
Kuva: OuLUMA – Tiina Komulainen

Perinteiset päässälaskukilpailut järjestettiin lauantaina 23.4. Oulun Rotuaarilla. Koleasta ja väliin jopa räntäsateisesta kevätsäästä huolimatta kilpailu houkutteli paikalle noin 80 osallistujaa ja runsaasti yleisöä. Kilpailua käytiin neljässä sarjassa, sillä avoimen sarjan lisäksi omat sarjansa olivat tarjolla alle kouluikäisille, 1.-3. -luokkalaisille ja 4.-6. -luokkalaisille päässälaskijoille. Kilpailun järjestäjiä ovat MAOL Oulun Seutu ry ja Oulun Liikekeskus, joiden ohella järjestävänä kouluna toimi tänä vuonna Kaakkurin koulu. Mukana tapahtumassa olivat myös Matemaattisten tieteiden laitos ja OuLUMA-keskus. Kilpailun väliajalla yleisöä viihdytti taikuri Joni Pakanen.

Päässälaskukilpailut on jokavuotinen tapahtuma, ja se toteutettiin nyt 23. kerran. MAOL Oulun Seutu ry:n puheenjohtaja Pasi Konttinen kertoo, ettei ollut itse mukana kisojen aloitusvaiheessa, vaan idean isä oli silloinen Lyseon lukion rehtori Pekka Sallinen. Ensimmäiset päässälaskukisat pidettiin 80-luvun lopulla Rotuaarilla, Viman edessä. Siitä lähtien päässälaskukilpailut ovat vetäneet vuodesta toiseen paikalle eri-ikäisiä matematiikasta innostuneita osallistujia. Aiemmin kisa on ollut jonkin verran pidempi kuin nykyisin, sillä sarjoja on ollut enemmän, mutta vuodesta 2007 lähtien kisaa on käyty neljässä sarjassa.

Päässälaskukilpailujen luonteesta Konttinen toteaa, että kyseessä ei sinänsä ole nopeuslaji, vaan osallistujilla on kohtuullisesti aikaa miettiä oikeaa vastausta. Päässälaskutaitoa tarvitaan Konttisen mielestä edelleen myös kilpailujen ulkopuolella, vaikka laskimia ja tietokoneita onkin nykyisin käytettävissä. Konttisen mukaan matematiikka on tietyssä mielessä käsityöläislaji, jossa on kyse ajattelusta ja luovien ratkaisujen hakemisesta. Matematiikka on myös todella taiteellista!

Kuva: OuLUMA – Tiina Komulainen

Tämän vuoden päässälaskukilpailuissa alle kouluikäisten sarjan voitti Tuukka Alatalo, toiseksi tuli Ilari Lohi ja kolmanneksi Viljami Meriläinen. 1.-3. -luokkalaisten sarjassa voiton vei Saku Räisänen, toiseksi tuli Oskari Peltonen ja kolmanneksi Atte Rahikkala. 4.-6. -luokkalaisten sarjassa voittajaksi laski Joona Räty, toiseksi Elias Lohilahti ja kolmanneksi Joona Saikkonen. Avoimessa sarjassa voitti Pekka Ikäheimonen, toiseksi tuli Olli Saikkonen ja kolmanneksi Jere Huovinen. Onnittelut voittajille Oulun LUMA-keskuksen väeltä!


Kati Kyllönen toimii suunnittelijana Oulun yliopiston LUMA-keskuksessa. Koulutukseltaan hän on fyysikko sekä fysiikan, kemian ja matematiikan opettaja.

Ei kommentteja artikkelille “Päässälaskun taikaa

Kirjoita kommentti