Matemaatikosta asiantuntijaksi

tiistaina 31. elokuuta 2010 |

Avainsanat: Matemaattisten tieteiden laitos, opiskelu Oulun yliopistossa, Oulun yliopisto, työelämä

Kuka olet ja mitä olet opiskellut?

Olen Veijo Yli-Kätkä ja valmistuin 2006 filosofian maisteriksi matemaattisten tieteiden laitokselta. Minulla oli sivuaineina tietojenkäsittelytiede ja tilastotiede, joista epäilemättä tietojenkäsittelytiede auttoi pääsemään nykyiseen työpaikkaani.

Millainen on työhistoriasi ja miten päädyit nykyiseen työhösi?

Työllistyin ohjelmointipuolelle heti valmistumisen jälkeen, vaikka aiempaa työkokemusta alalta ei ollut. Opiskeluaikoina paiskin kesäisin perusduunarina esim. varamiespalvelun tarjoamilla työkeikoilla. Myös kotiseutuni Alavuuden puunjalostustehdas tuli erittäin tutuksi. Opintojeni loppuvaiheessa toimin epäsäännöllisesti matematiikan, tietotekniikan, fysiikan ja kemian opettajan sijaisena Oulun seudun yläasteilla ja lukioissa, sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Työkieli vaihtui jo tuolloin englantiin, kun opetin matematiikkaa myös Oulun Lyseon IB-porukalle. Tällä hetkellä toimin ohjelmistosuunnittelijana Neusoft Mobile Solutionsilla.

Mitä työssäsi tällä hetkellä tapahtuu?

Neusoftilla työnkuvaani kuuluu VoIP:n (Voice over Internet Protocol), eli IP-puhelun, internet-verkon välityksellä kulkevien puhelujen tekniikan kehittäminen ja testaaminen. Tutkin uusia VoIP ominaisuuksia ja testaan yhteentoimivuutta palvelimien ja asiakkaiden kanssa.

Tällä hetkellä työssäni tapahtuu jatkuvasti: VoIP on varsin tuore tietotekniikan sovellus, joten uutta tekniikkaa tulee vastaan ja syntyy jatkuvasti. Jonkin tekemämme tekniikan tai asian toteutus ehtii muuttua moneen otteeseen ennen lopullista muotoa.

Millainen keskiverto-työpäiväsi on?

Työpäiväni eivät koskaan ole keskenään samanlaisia, koska yritys on monikansallinen ja työntekijät toimivat osana kansainvälistä VoIP-tiimiä. Tälläkin hetkellä osa asiakkaista ja työkavereista on ympäri maailmaa ja johtuen aikaeroista eri suuntiin joku on yhteydessä ongelmiensa kanssa aamusta iltaan. Työpäivät ovat hektisiä ja harvoin työn alla on vain yksi asia kerrallaan.

Kenelle suosittelisit alaasi ja mitä hyviä puolia näkisit siinä?

Tekniikasta ja luonnontieteistä kiinnostuneelle nuorelle!  Ohjelmistosuunnittelijana saan työskennellä viimeisimmän tekniikan sekä erilaisten, eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Ohjelmistokehitys tarjoaa varmasti jatkuvasti uusia haasteita sellaisesta pitävälle ihmisille. Työ ei ole tasaista puurtamista. Lisäksi tällä alalla on hyvät mahdollisuudet edetä urallaan tai kehittää itseään jonkin tietyn alan spesialistiksi.

Miten LUMA-aineet näkyvät työssäsi?

Koko tietotekniikka on rakennettu LUMA-aineiden, kuten fysiikan ja matematiikan päälle, mutta LUMA-aineita kannattaa opiskella jo perus-yleisivistyksen vuoksi. Vaikka tällä hetkellä tuntuisikin, ettei LUMA-aineita ikinä tarvitsikaan, niin silti ne tarjoavat erinomaisen lähtökohdan ymmärtää ja hahmottaa maailmaa paremmin!


Ei kommentteja artikkelille “Matemaatikosta asiantuntijaksi

Kirjoita kommentti