Pohjois-Suomen messut ry järjesti 22.-23.9.2010 Ouluhallissa Eteenpäin Koulutus- ja työelämämessut jo kahdeksatta kertaa. Ouluhalliin oli saapunut näytteilleasettajia noin 150 kappaletta ja messujen kävijämäärä on vakiintunut viime vuosina 8000-9000 kävijään.
Vaihtoehtoja ja uusia näkökulmia
Messut ovat oiva tapa oppilaitoksilla kohdata opiskelijat sekä työnantajien ja työntekijöiden tutustua toisiinsa. Messukävijöistä suurin osa on opiskelijoita, mutta viime vuosina myös lisäkoulutusta tai työpaikan vaihtamista harkitsevia aikuisia on käynyt messuilla enenevässä määrin. Tulevaa opiskelupaikkaa miettiville nuorille messut tarjoavat laajan kattauksen oppilaitosten tarjontaa, mutta myös jo alansa löytäneille opiskelijoille messut ovat hyvä paikka löytää uusia vaihtoehtoja ja näkökulmia tulevaisuuden ammattiinsa. ”Olemme käyneet messuilla aikaisemminkin. Täällä on monipuolinen tarjonta ja olemme saaneet paljon uutta tietoa”, lähihoitajaopiskelijat Karita Pajala ja Saana-Riikka Savela sanovat. Matkailualalla työskentelevät Miia Viinikka ja Riikka Karjalainen puolestaan kertovat tulleensa messuille katselemaan matkailualan jatkokoulutusmahdollisuuksia.
Nuorille osaajille töitä
Kaivosurakointiin erikoistunut Tapojärvi Oy:n tunnettuutta oli messuilla lisäämässä yrityksen business controller Tuomas Tapojärvi sekä kansainvälisistä suhteista vastaava Henri Launonen. Yritys osallistui messuille tavoitteenaan löytää oikeanlaisia osaajia kasvavaan tarpeeseen.

Tapojärvi Oy:ssä halutaan herättää nuorten kiinnostus kaivosalaa kohtaan, koska tulevaisuudessa myös Pohjois-Suomeen avataan uusia kaivoksia ja niiden myötä työpaikat tulevat lisääntymään. ”Kaivosalalle kaivataan nuoria osaajia ja lisää koulutusta”, Launonen painottaa. Hänellä on myös opiskelijoille selkeä viesti: ”Erityisesti prosessi- ja ympäristötekniikkaa opiskelevien kannattaa lähettää kesätyöhakemus meille. Myös diplomityön tekijöitä tarvitaan.”
LUMA-aineet insinööriopintojen perustana
Kajaanin ammattikorkeakoulun vetonaulana messuilla toimi Volkswagen Scirocco, jota messukävijät pääsivät kokeilemaan autopelin ohjaimena. Kyseessä on Ajoneuvojen tietojärjestelmät- koulutusohjelman projekti, jota insinööriopiskelijat työstävät CarLab-oppimisympäristössä. Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa ainoana Suomessa mahdollisuuden opiskella ajoneuvojen tietojärjestelmiä.
Tanja Korhonen Kajaanin ammattikorkeakoulun CarLabista näkee LUMA-aineiden tärkeyden myös insinöörikoulutuksessa: ”Matematiikan ja fysiikan osaaminen on tärkeää insinööriksi opiskelevalle ja loogista päättelykykyä tarvitaan koulutuksen pohjana. Matematiikkaa ja fysiikkaa oppii vain harjoittelemalla. Niiden opetukseen pitäisi liittää käytännön esimerkkejä ja kiinnostus niiden opiskeluun pitäisi saada heräämään oikeassa iässä tarpeeksi nuorena”.

Leikkaussali keskellä messuja
Oulun yliopistollisen sairaalan messuosastolla riitti kuhinaa. Osastolle rakennetussa aitoa jäljittelevässä leikkaussaliympäristössä messukävijät saivat seurata anestesia- ja leikkaussalisairaanhoitajan työtä.

Leikkaussalisairaanhoitajat Mari Valtanen ja Arto Seljanperä kertovat työn tarjoavan paljon haasteita. ”Alalle haluavan kannattaa lukiossa panostaa ainakin biologian opiskeluun. Näiden ammattien pohjana toimii sairaanhoitajan koulutus, jossa suuntaudutaan perioperatiiviseen hoitotyöhön. Monille kuitenkin vasta käytännön työ osoittaa itselle sopivan suuntautumisvaihtoehdon”, tarkentaa Valtanen.