Tämä toimii! -teknologiakilpailu on valtakunnallinen ja tarkoitettu perusopetuksen 1-6 luokille. Kilpailussa luokan oppilaista muodostetut ryhmät ideoivat ja valmistavat liikkuvan ja leikittävän lelun sekä mainoksen lelulleen. Ryhmät pitävät myös päiväkirjaa innovaatioprosessinsa eri vaiheista. Teknologiateollisuus toimittaa materiaalipaketit liikkuvan lelun tekemiseen.
Tämä toimii! -teknologiakilpailussa on kaksi sarjaa, A-sarja 1-3 luokille ja B-sarja 4-6 luokille. Koululaiset työskentelevät opettajan ilmoittamina neljän oppilaan ryhminä, joissa on tyttöjä ja poikia. Tämä toimii! innostaa arkielämän teknologisten haasteiden ja tehtävien luovaan ratkaisuun. Lelujen ideoinnissa ja valmistamisessa tarvitaan ainakin matematiikan, fysiikan, äidinkielen, kuvataiteen ja käsityön tietoja sekä taitoja. Prosessi toteutetaan koulussa eri oppituntien aikana teknologian opetuksen puitteissa ja se on toimintamalli Ihminen ja teknologia -aihekokonaisuuden toteuttamiseen.

Tämä toimii! -prosessi toteutetaan koulussa tammi-helmikuussa viiden viikon aikana. Maaliskuussa koulun edustusryhmät osallistuvat alueelliseen Tämä toimii! -tapahtumaan. Siellä valitaan alueen edustusryhmät huhtikuussa pidettävään loppuhuipentumaan. Viime syksynä järjestettyyn Tämä toimii! -teknologiakilpailuun 2010 osallistui 17 000 oppilasta. He ideoivat, suunnittelivat ja valmistivat 4 300 liikkuvaa lelua sekä niille mainokset ja päiväkirjat innovaatioprosessistaan.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset kilpailuun:
http://www.teknologiateollisuus.fi/openet/tamatoimii.html
Oppilasryhmien ilmoittaminen Tämä toimii! -teknologiakilpailuun 2011 alkaa 9.9. ja päättyy 1.10.2010 tai kunnes alueen koulukiintiö on täynnä.
Tervetuloa mukaan, osallistuminen ei ole vain kilpailua, se on monen oppiaineen tietojen ja taitojen innostavaa käyttöä ja mukaansatempaavaa oppimista ryhmänä!