Kärpästen laskeminen

28.10.2010 | Veera Brusila

Työparit suunnittelivat risteytyskokeet, joita jatkettiin useampi viikko. Kun tiivistän kokemukseni näin, se kuulostaa hienolta. Kertoessani ihmisille elämästäni valikoidut palat haluaisin itsekin elää sitä ilotulitusta ja seikkailua. Todellisuudessa tiivisteeseen lisätään paljon vettä, kärpästen laskeminen ja lajittelu oli tympeää sen jatkuessa tunteja. Kärpäset heräilivät ja yrittivät paeta. Niitä oli aina satoja. Tuntien jälkeen illalla silmät vilisivät. Oli hyvin vaikea muistaa minkä takia touhu olisi ollut siistiä tai innostavaa. Mietin myös työelämää: en tiedä riittäisikö taustalla oleva  Suuri Ajatus ylläpitämään mielenkiintoani, jos käytännössä toimenkuva ei olisi shamppanjaa ja glamouria.

Mediassa biologit lentelevät riippuliitimillä sademetsien latvakerroksissa, haavitsevat hyönteisiä ja lähettävät ne laboratorioihin analysoitaviksi. Tai sukeltelevat hylkeiden kanssa, kuvaavat dokumentteja BBC:lle ja läpimurto on aina ovella. Voin melkein kuvitella miten yhteisissä illanvietoissa nauraa yhtenäinen joukko koulutettuja ja paljon kokeneita, rentoja, intohimoisia ihmisiä vertailemassa räpylöiden pituuksia, kertomassa hurjia tarinoita leijonista ja leiritulista, kipinöistä jotka karkaavat korkealle yöhön. Vai oliko se antropologia josta pääsee tällaiseksi?

Haluan olla osallinen. Haluan tietää, että korkeassa lämpötilassa sämpylöideni pinnassa tapahtuu Maillard-reaktio, että detergentillä voi degeneroida maculoiden adheesion, että abskissio tarkoittaa lehtien putoamista. Luin kurssikirjaa kulttuurien romahtamisesta ekosysteemien romahtamisen takia. Jos minulla on perhe ja pelto, jota viljelen liikaa, ja kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto on jatkaa viljelemistä samanlailla vielä vuoden, minkä jälkeen pelto ei enää tuota mitään ja koko perheeni kuolee. Toinen vaihtoehto on vähentää viljelemistä nyt, minkä vuoksi puolet perheestäni kuolee nyt, mutta voin jatkaa viljelyä hamaan tulevaisuuteen. Minä valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon, vaikka järkevämminkin voisi valita. Mielummin jatkaa ja odottaa ihmettä, UFOja, kotimaista innovaatioita, viime hetken pelastusta. Lukiessa ymmärsin, että sitä ei välttämättä tule. Vaikka näkisi mitä elinympäristölle tapahtuu, ei systeemiä voi välttämättä muuttaa.

Arki laimentaa asioiden merkityksen. Ei maailma tuhoudu jos heitän roskan maahan. Eikä se sitäpaitsi ole siinä minun takiani: Se on amerikkalaisten tekemää muovia kiinalaisessa rasiassa, niiden syy. Omat tavoitteet ja motiivit on vaikea pitää kirkkaana. Pelkään, että syyni haipuvat, etten opi ylläpitämään kosketuspintaa taustalla oleviin ajatuksiin. Turhat tunteet ja velvollisuudet varastavat liian helposti huomion, mikä ei niille kuulu.

Kuva: Paul Brentnall / FreeDigitalPhotos.net,

http://www.freedigitalphotos.net/images/Insects_Spiders_and__g70-Greenbottle_p11066.html