Tentit hoidettu, suuntana…
29.10.2010 | Matti Karppinen
Ensimmäinen tenttiviikko Koreassa alkaa olla pikkuhiljaa takana. Välikokeisiin tuli valmistauduttua aika huolellisesti, kun ei oikein osannut etukäteen odottaa minkälaisia ne tulee olemaa. Kaikista kokeista selviydyin kunnialla, kiitos hyvän valmistautumisen!

Näköjään alkaa itsekin sopeutua paikalliseen opiskelukulttuuriin, sillä tuli vietetty aikaa kirjojen parissa huomattavasti enemmän kuin kotimaassa tulee tehtyä. Se nyt ei välttämättä aivan pahasta ole, sillä väkisinkin tulee jotakin opittua.
Vielä on kuitenkin aika paljon jäljessä paikallisten työmäärästä. Korealaiset tekee lähes poikkeuksetta kaiken mihin ne ryhtyy 110 -prosenttisesti. Opiskelijat käytännössä asuvat lukusaleissa tenttiviikkojen aikana. Tämän vuoksi yleensä salin ovella on varausautomaatti, josta voi tarkistaa vapaat paikat ja varata itselle paikan opiskelijakortilla. Alkuviikosta, kun olin menossa lukemaan tenttiin, kaikki 2500 paikkaa oli varattu koko illaksi ja yöksi!
Kuitenkaan vaihto-opiskelu ei ole niin intensiivistä, kuin se on kotona ja tarkoituksella tein suhteellisen väljän aikataulun, jotta jää aikaa muuhunkin. Vapaa-ajalla on aikaa tutustua korealaiseen kulttuuriin paikallisten sekä muiden vaihtareiden kanssa. Jonkin verran on jäänyt aikaa myös matkustella ympäri maata. Liikkumista helpottaa maan suhteellisen lyhyet etäisyydet, kehittynyt infrastruktuuri ja edullinen julkinen liikenne.
Tiukan tenttirypistyksen jälkeen on hyvä palkita itsensä. Syksyinen sekä kylmenevä Korea saa jäädä reiluksi viikoksi, suuntana Bali ja täydellisen surffausaallon metsästys!
Ei kommentteja artikkelille “Tentit hoidettu, suuntana…”