Kuka olet ja mitä opiskelet?
Olen Matti Asunmaa ja opiskelen kone- ja tuotantotekniikkaa Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Aloitin opiskeluni syksyllä 2009.
Kuinka päädyit opiskelemaan alaasi?
Olin kiinnostunut kaikenlaisista vempaimista jo pienenä ja erityisesti traktoreista ja niiden tekniikasta. Omien kulkuneuvojen kautta on tullut sitten teknistä tietoa ja kädentaitoja liittyen moottoreihin ja runkoihin. Sukulaisiani työskentelee Ruukin palveluksessa ja sieltä on tullut myös mielenkiintoista tietoa ja innostusta lähtemään opiskelemaan konetekniikkaa.
Olen kuullut myös kavereiltani tietoa koulusta ja sen mahdollisuuksista, ja se viimeistään varmisti päätökseni hakea tänne. Olen ylioppilas ja hain kouluun heti kirjoitusten päätyttyä. Pääsykoe oli minun mielestä kohtuullisen simppeli, helppo ja samalla tarpeeksi vaativa.
Millainen on tyypillinen opiskelijan päiväsi?
Aamulla mennään koululle klo 8.30 tai sitten mahdollisesti jopa myöhemminkin. Aamupäivästä ollaan tunneilla ja opettajien kanssa on sovittu sopiva aikaväli ruokailun mahdollisuutta varten. Päivä loppuu yleensä klo 15.00-16.00. Arkeen tottuminen on hyvin helppoa, kun on päässyt vauhtiin. Opiskelujen jälkeen käyn usein kuntosalilla ja lenkkeilen.
Mikä opinnoissasi on yllättänyt?
Alussa luulin, että opiskelu täällä vaatisi ihan hirveää stressaamista harjoitustöistä ja varsinkin matematiikan ja fysiikan osalta. Todellisuus on ollut omalle kohdalle ihan eri. Harjoitustöistä on selvitty hyvin ja eikä niitä liikaa ole ollut.
Matematiikka ja fysiikka tuntuvat helpoilta aineilta, kiitos siitä hyvien opettajien, jotka neuvovat laadukkaasti, jos jotain vaikeaa tulee esille. Aineet, joita olemme käsitelleet, ovat olleet uusia ja niistä ei ole kertynyt mitään tietoa ennen kouluun tuloa. Opettajat täällä ovat hyvin ammattitaitoisia ja osaavat kyllä neuvoa, kunhan kehtaa vain kysyä.
Minkä olet kokenut haasteeksi?
Alussa piirtämisen ja kappaleiden hahmottaminen piirustuksista tuntui vaikealta, mutta opettajien avulla niistäkin pääsi jyvälle. Tietokoneella piirretyt kappaleet aiheuttivat pitkään pään rapsuttelua. Myös laboratoriotöistä tehtävät selostukset vaativat oman aikansa, jotta saa tarvittavat asiat esille.
Kerro tarkemmin jostakin kurssista, jolle osallistut juuri nyt!
Rakenteiden statiikassa tutkimme johonkin voimasysteemiin kohdistuvia rasituksia. Systeemi voi olla esimerkiksi kattotuoli, johon kohdistuu rasituksia eri kohtiin, ja kun tiedämme systeemiin kohdistuvat voimat voimme laskea kuinka paljon tietty kattotuoli kestää rasitusta eri kohdissa.
Kurssi on kestänyt koko syksyn ja jatkunut aina keväälle saakka. Kurssi on ollut minun mielestäni oman alani kannalta paras näistä ensimmäisen vuoden kursseista, koska nyt osaan laskea ja ajatella maalaisjärjellä millaisia rasituksia erilaisiin kappaleisiin kohdistuu.
Mitä odotat tulevilta opinnoilta?
Odotettavissa on paljon haastavia aineita kuten lujuusoppi ja lisää teknisen piirtämisen soveltamista tietokoneohjelmilla. Työelämässä tarvitsee paljon osaamista eri osa-alueilta ja tulevina vuosina uutta asiaa tulee varmasti riittävästi, loppu opitaankin töissä. Lähden eteenpäin hyvillä mielin ja kaikki haasteet on vain tehty ylimentäviksi.
Millaisia terveisiä lähettäisit alastasi kiinnostuneelle nuorelle?
Jos koneiden rakennus, terästuotanto tai tekniikka yleensä kiinnostaa, kannattaa valita kone- ja tuotantotekniikan linja. Vaikka matematiikka ja fysiikka eivät olisikaan mennyt aivan loistavasti lukiossa, täällä katsotaan aluksi lähtötaso ja mennään sen mukaan. Ammattikorkeakoulussa jokaista kohdellaan ihmisenä ja opettajat osaavat auttaa tarpeen tullen.
Mahdollisuudet tämän koulutuksen käyneellä on työllistyä niin monella eri osa-alueella, ettei niitä tässä viitsi edes luetella, joten täällä ei keskitytä pelkästään yhteen ammattiin kuten monessa muussa koulutuksessa.