Koeviikko alkaa

27.11.2010 |

Toinen jakso alkaa olla jo loppupuolella ja koeviikko olisi jälleen edessä. Lukemista ja lukemista, tehtävien palauttamisia..

Kohta taas jakso vaihtuu. Viimeinen viikko on aika pitkälti lukemista ja lukemista. Tekemistä olisi muutenkin niin paljon, eikä oikein tiedä mistä aikaa pitäisi repäistä. Kokeita on kolmet; englanti, kemia ja pitkä matematiikka. Tuntuu, että englannissakin taso nousi ihan yhtäkkiä todella rajusti, enkä pysy yhtään mukana. Kamalasti uutta sanastoa ja paljon tekstejä.. Kemiassa sentään olen pysynyt suunnilleen mukana eikä siitä ole tullut kamalaa paniikkia, vaikka ilman kertaamista en kokeeseen mene.

Matikka nyt on aina hieman työtä teettävä, oli kurssilla sitten ollut kuin hyvin (tai huonosti) mukana, kokeisiin saa aina olla ihan kunnolla kertaamassa ja laskemassa. Viimeistä pakollista pitkän matikan kurssia viedään, ja tuntuu niin kuin, että juurihan sitä aloitettiin. Ja enää on kertauskurssi tiedossa ja sen jälkeen kirjoitukset?! Huhhuh. Täytyy muuten sanoa, että vaikka olisi yläasteella/muualla ollut todella hyvä matikassa, se ei välttämättä tarkoita, että lukion pitkä matikka olisi helppoa. Luokkatovereiden kanssa olemme monesti puhuneet siitä, kuinka yläasteella matikka oli helppoa ja hauskaa, mutta pitkä matematiikka lukiossa on kuin ihan eri maailma. Eikä mistään ihan helpoimmasta päästä.  Opiskelusta täytyy ruveta itse ottamaan enemmän vastuuta, koska opiskeltavia asioita on monin kerroin enemmän. Eli ihan suoraan ei kannata ajatella, että pitkä matikka on tosi helppoa itselle, koska yläasteella se oli helppoa. Töitä saa kyllä tosissaan olla tekemässä joka ikisellä kurssilla ja koko kurssin ajan. Muuten kyydistä voi helposti tipahtaa, mutta jo pienellä yrityksellä ja töiden teolla siitä kyllä selviää.

Lisäksi koeviikon päälle ammattipuolelta sattuu näyttö samalle viikolle. Sinne pitäisi vielä keretä tekemään suunnitelmat meikeistä, puvusta, hiuksista, ja ostella hiuskoristeita sekä kaikkea muuta pientä tarpeellista. Etäkurssille pitäisi palauttaa pari isompaa tehtävää. Opinnäytetyöhön pitäisi saada viimeiset korjaukset tehtyä ennen kansittamista. Ja kaikissa on palautus perjantaihin mennessä.. Miksi kaikki sattuu aina samalle viikolle? Kunhan tästä viikosta selviän, niin olen todella onnellinen, että se on ohitse. Onneksi tälläisiä viikkoja ei ole kuitenkaan montaa vuodessa. Ja kun jaksaa välillä ahertaa ihan kunnolla, työ palkitaan; kokeista saa tavoitteiden mukaisia arvosanoja ja saa kokea onnistumisen hetkiä. Sitähän tämä parhaimmillaan on.

Yksi kommentti artikkelille “Koeviikko alkaa

  1. Tsemppiä kokeisiin ja näyttöön! Kerro sitten miten meni.

    Maija | maanantaina 29. marraskuuta klo 15:39 #

Kirjoita kommentti