Parturi-kampaaja duo
23.11.2010 | Tiina Keinänen ja Heli Hongisto
Loppusuoralla ollaan ja viimeistä vuotta viedään. Hieman yli puoli vuotta ja ammatti pitäisi olla hommattuna, kuin myös ylioppilastodistukset ja toisella meistä vielä sen lisäksi lukion päästötodistus. Vaikka opinnot ovat jo loppupuolella, tekemistä riittää vielä valtavasti.

Tiinan tarina
Opiskelen Oulun seudun ammattiopistossa parturi-kampaajaksi kolmatta ja viimeistä vuotta. Suoritan kaksoistutkintoa, eli käyn lukiotunneilla ammattituntien lisäksi. Saan siis samalla kertaa ammatin ja ylioppilastodistuksen. Minulle oli aika selvää lähes koko yläasteen ajan, että haen hiusalalle. Normaali päivälukio ei edes ajatuksena innostanut ollenkaan. Opo-tunneilla opettajat onneksi kertoivat kaksoistutkinnosta ja aluksi vain vitsailin, että rupean sitä suorittamaan. Mutta kun hyväksytyt paperit hiuspuolelle saapuivat, päätin samalla, että alan kaksoistutkintoa oikeasti suorittamaan. Olen myös asunut koko ikäni Oulussa, niin mielessä ei edes käynyt, että olisin lähtenyt toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Lukion aineista sai vapaasti valita, mitä haluaa ruveta opiskelemaan. Lähes heti täytyi tietää, mitä aineita haluaisi ylioppilaskokeissa kirjoittaa, jotta oikeita aineita osasi ruveta lukemaan. Aikaa on loppujenlopuksi niin vähän verrattuna päivälukioon, että mitään ”ylimääräistä” ei voinut valita. Minun omiksi ainevalinnoiksi tulivat lopulta äidinkieli, ruotsi, englanti ja pitkä matematiikka. Äidinkieli on jokaiselle pakollinen aine, ruotsista olin koko yläasteen ajan tykännyt hirveästi, englantia tarvitsee mielestäni aina ja pitkän matematiikan valitsin siksi, koska olin yläasteella pärjännyt matikassa ja tykännyt siitä.
Helille päätös ei ollut helppo
Yläasteella minulle ei ollut helppoa päättää, mihin hakea opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Vaihtoehtoja oli paljon, mutta mikään niistä ei tuntunut täysin omalta. Olin jo opinto-ohjaajan kannustuksella menossa kotikuntani Limingan lukioon, kunnes lopulta kiinnostuin parturi-kampaajan ammatista 9. luokan aikana. Olin kyllä aina seurannut parturi-kampaajan työskentelyä kiinnostuneesti – en vain ollut osannut kuvitella, että voisin itsekin tehdä samaa työtä. Tutustuttuani ammattiopistojen sivustoihin huomasin, että ammatillisten opintojen rinnalla on mahdollista suorittaa myös lukio-opintoja. Ammattilukioinfoon osallistumisen jälkeen päätös oli varma.
Nyt opinnot ovat edenneet kolmannelle, eli viimeiselle vuodelle. Kaksoistutkinto vaihtui kolmoistutkintoon ensimmäisen vuoden aikana. Kolmoistutkinnolla tarkoitetaan sitä, kun ylioppilas- ja ammatillisen perustutkinnon lisäksi suoritetaan lukion oppimäärä, eli kaikki pakolliset kurssit. Koska OSAO on yhteistyössä Oulun Aikuislukion kanssa, pystyn suorittamaan lukion aikuislukion oppimäärän mukaan. Tällöin kursseja on suoritettavana 48, päivälukion 75 kurssin sijaan.
Koulun aloittaessani olin valinnut kirjoitettaviksi aineiksi äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan ja terveystiedon. Terveystiedon ensimmäisen kurssin käytyäni aloin epäröidä, haluaisinko sittenkään opiskella sitä enempää. Opinto-ohjaajan kanssa käydyn keskustelun jälkeen päädyin vaihtamaan sen fysiikkaan.
Olemme samanikäisiä nuoria ja samalla luokalla hiuspuolella. Molemmilla vielä edessä työssäoppimista ja kevään ylioppilaskirjoitukset. Sitten toivottavasti lakki päähän ja töihin
2 kommenttia artikkelille “Parturi-kampaaja duo”
Hei voiko oulussa missään opiskella kaksoistutkintoa kampaajaksi??
Bettina | sunnuntaina 3. lokakuuta klo 20:45 #Voiko oulussa käydä kampaaja linjalla iltalukiota?
Bettina | sunnuntaina 3. lokakuuta klo 21:28 #