Tulen hyvin toimeen kasvien kanssa

5.11.2010 | Veera Brusila

Joskus juostessa kuvittelen itseni koneeksi, johon jaksaminen ei vaikuta, joka on fyysisyyden toisella puolella. Elämässä juuri inhimilliset piirteet monesti tuskastuttavat: ahdistus, pelot, tarpeet.

Tänä syksynä olen opiskellut paljon evoluutiota: molekyylitasolla, ekologiatasolla, maantieteessä. Haluaisin paneutua kiinnostaviin aiheisiin enemmän ja laajemmin, mutta deadlinet lähestyvät aina ja kaikki pitäisi käydä läpi ennen tenttiä, opintopisteiden ulkopuolinen opiskelu on nyt mahdotonta. Tänä syksynä olen yllättynyt kiinnostuksestani kasvien solukkoviljelyyn ja biokemian labraan: odotushorisonttini oli ankea ja harmaa.

Biokemian labran ensimmäinen kerta alkoi työturvallisuudella, jossa kerrottiin samat asiat kuin edellisissäkin työturvallisuuksissa: pukeudu oikein, tiedä missä hätäsuihku on, älä työnnä käsiäsi silmiin. Siirryttyämme labraan meille jaettiin sipulit, joita aloimme pilkkoa tylsillä veitsillä. Työturvallisuus tiukasti mielessä.

Genetiikan harjoituksissa viime keväänä pipetoitiin nestettä jossa ei näkynyt mitään toiseen nesteeseen jossa ei näkynyt mitään. Solukkoviljelyssä ja biokemiassa asiat ovat olleet näkyvinä konkreettisempia. Kasvit eivät myöskään vastustele silpoutumista kuten banaanikärpäsen toukat, jotka näyttivät hyvin selvästi etteivät pidä siitä että yritin seivästää niitä piikillä. Enkä totta puhuakseni pitänyt niiden seivästämisestä, en ymmärrä miten joskus saatoin kuvitella työskenteleväni selkärankaisten eläinten kanssa.

Hain Ouluun genetiikan takia, mutta välivuoden jälkeen tulin opiskelemaan eläinfysiologiaa. Nyt haluan tietää kaiken kasveista solutasolla, osittain eettisten pohdintojen takia ja osittain, koska tunnen olevani samalla aaltopituudella kasvien kanssa, tulemme hyvin toimeen.