Kemia – osa hyvää elämää
25.3.2011 | Antti Moilanen
UNESCO:n nimeämä kemian vuosi on lähtenyt Suomessakin käyntiin Helsingissä ja Tampereella pidetyissä yleisötilaisuuksissa. Lisäksi kansainvälisen Unesco Courier –verkkolehden tammi-maaliskuun numero on omistettu kemian vuodelle.

Unesco:n lehdessä muun muassa tehdään katsausta kemian historiaan, haastatellaan Nobel-palkittua kemistiä ja kuullaan kemian opiskelijoiden ajatuksia. Kleopatran meikeistä siirrytään sujuvasti alkemiaan ja lopulta avaruuteen. Jutut ovat helppolukuisia ja lehti viimeistellyn oloinen.
Koska kemian vuoden teema on maailmalla ”Our life, our future”, lehteen on mahdutettu melko iso juttu kemian aiheuttamista ongelmista, joita nykykemistit pyrkivät ratkaisemaan. Lehdessä puhutaan niin ilmakehän kaasuista kuin esitellään kolme merkittävää kemiaan liittyvää ympäristökatastrofia. Vaikka viimevuotinen Unkarissa sattunut alumiinitehtaan onnettomuus koitui välittömästi yhdeksän ihmisen kuolemaksi, saastutti noin 40 neliökilometriä ja sai runsaasti julkisuutta, ei se vedä kaameudessaan vertoja 1984 Intian Bhopalissa sattuneelle onnettomuudelle, jossa 40 tonnia metyyli-isosyanaattia vapautui amerikkalaisomisteisesta tehtaasta. Myrkyllinen kaasu tappoi useita tuhansia ihmisiä ja jopa puoli miljoonaa kärsii vieläkin onnettomuuden vaikutuksista.
Vaikka onnettomuuksien taustalla on kemistin sijaan usein maksimaalisia voittoja tavoitteleva yhtiön hallitus, on kemistilläkin mahdollisuus vaikuttaa ympäristön ja ihmisten huomioimiseen. Entistä turvallisemmat ja ympäristöystävällisemmät reaktiot ja raaka-aineet, ovat lähtökohta, josta insinöörit voivat skaalata entistä ”vihreämpiä” tehdasmittakaavan prosesseja. Myös ympäristön puhdistamisessa tarvittavien uusien ratkaisujen kehittämisessä kemistit ovat isossa roolissa. Oulussakin yksi epäorgaanisen kemian opintosuunta on vihreä kemia.
Unescon verkkolehti löytyy osoitteesta:
Ei kommentteja artikkelille “Kemia – osa hyvää elämää”