Luovuus valloillaan Oulun Tämä toimii! -aluetapahtumassa

tiistaina 8. maaliskuuta 2011 | | Ei kommentteja

Valtakunnallinen Tämä toimii! -teknologiakilpailu on Teknologiateollisuus ry:n ja Opetushallituksen yhteistyössä toteuttama kokonaisuus, johon voivat osallistua kaikkien suomalaisten peruskoulujen 1.-6. luokkien oppilaat. Toiminnan tarkoituksena on ohjata koululaiset teknologian vastuullisiksi hyödyntäjiksi ja kehittäjiksi sekä innostaa heitä luoviin ratkaisuihin. Ryhmät ideoivat ja valmistavat liikkuvia ja leikittäviä leluja sekä niiden mainoksia. Prosessin etenemisestä pidetään myös päiväkirjaa. Tänä vuonna toimintaan ilmoittautui 20 700 oppilasta, jotka valmistivat yli 5000 liikkuvaa lelua.

Oulun ammattiopiston Kaukovainion yksikön opettajat ja opiskelijat järjestivät Tämä toimii! -aluetapahtuman Oulussa 3.3.2011. Tapahtumaan osallistui Pohjois-Pohjanmaan alueelta 44 koululaisryhmää kahdessa eri kilpailusarjassa.

Yksityiskohtia ja yhdessä tekemistä

Tapahtumassa nähtiin lasten luovuus parhaimmillaan; samoista materiaaleista oli jokainen ryhmä valmistanut omaperäisen ja toimivan lelun. Myös päiväkirjojen ja mainosten tekoon oli selkeästi panostettu. Lelujen toiminnallisuuden lisäksi myös niiden visuaalisuus oli otettu huomioon. Siihen olivat erityisesti panostaneet Oulun normaalikoulun 3a-ryhmän oppilaat, joiden valmistaman ”Sammakkotriathlonin”  väriteema toistui lelun lisäksi myös mainoksessa, rekvisiitassa ja ryhmän jäsenten pukeutumisessa.

Oulun normaalikoulun ”Sammakkotriathlon”, kuva: Merja Vaaramaa

”Sammakkotriathlon”-ryhmän jäsenet kertoivat saaneensa paljon ideoita leluun, joista sitten yhdessä hyväksyttiin parhaimmat ja niistä muokkaantui lopullinen kokonaisuus. Ryhmässä tehtiin työnjakoa jakaantumalla taiteellisesta ja teknisestä puolesta vastaaviin pareihin. Opettajan antamien parannusehdotusten pohjalta ryhmä paranteli työtään esimerkiksi muuttamalla työn ulkonäköä houkuttelevammaksi. Oppilaat olivat hyvin iloisia osallistumisestaan kilpailuun: ”Lelua oli tosi kiva rakentaa ja kaikki pääsivät tekemään kaikkea”, kuului ryhmän puhemiehen suusta.

Monet ryhmät olivat kiinnittäneet erityishuomiota hienoihin yksityiskohtiin valmistamassaan lelussa. Jäälin koulun  3a-ryhmän ”Luksuslinnassa” leluun kuului jopa savusauna kiuaskivineen, kun taas Oulunlahden koulun 5a-ryhmän ”Bisnesjunaan” oli tehty matkustajiksi muun muassa Elvis Presley ja James Bond.

Oulunlahden koulun ”Bisnesjuna”, kuva: Merja Vaaramaa

”Bisnesjuna”-ryhmän jäsenet kertoivat idean leluun syntyneen huumorimielessä. Ryhmällä ei tullut kiire sen valmistamisessa; koska aikaa ja materiaaleja oli vielä jäljellä, leluun lisättiin pikkuhiljaa uutta ja lopulta se kasvoikin aiottua suuremmaksi.

Limingan koulut korjasivat potin

Jokainen ryhmä esitteli lelunsa tuomaristolle ja toisilleen. Oppilaat myös kiertelivät arvioimassa leluja sekä niiden mainoksia ja päiväkirjoja. Oulun aluetapahtumasta tuomaristo valitsi huhtikuussa pidettävään Tämä toimii! -loppuhuipentumaan edustamaan Oulun aluetta yhden ryhmän molemmista kilpailusarjoista. Jatkoon pääsivät 1.-3.-luokkalaisten sarjassa Limingan Rantakylän koulu lelullaan ”Kalat yli joen” ja 4.-6.-luokkalaisten sarjassa Limingan Linnukan koulu lelullaan ”RaketBox”.

Linnukan koulun ”RaketBox”, kuva: Merja Vaaramaa

”Kalat yli joen” -työssä tuomarit arvostivat monipuolista materiaalien käyttöä sekä erinomaista päiväkirjaa. ”RaketBox” puolestaan kiinnitti tuomariston huomion poikkeuksellisen omaperäisellä idealla, luovalla materiaalien käytöllään sekä houkuttelevalla mainoksellaan. Itse kilpailun lisäksi oppilaille oli myös varattu oheistoimintaa, jolloin he pääsivät puuhastelemaan erinäisten tehtävärastien parissa. Pulmatehtäviä oppilaat ratkoivat OuLUMA-keskuksen henkilökunnan opastuksella.

Oulun Tämä toimii! -aluetapahtuman kuvasatoa:


___________________________________________________________

Tämä toimii! -teknologiakilpailun 2011 loppuhuipentuma kisataan 14.4. Aalto-yliopistolla Espoossa. Loppuhuipentumassa kummassakin sarjassa palkitaan kolme Tämä toimii! -ryhmää.


Merja Vaaramaa on koulutukseltaan luonnonmaantieteilijä ja työskentelee suunnittelijana OuLUMA-keskuksessa.

Ei kommentteja artikkelille “Luovuus valloillaan Oulun Tämä toimii! -aluetapahtumassa

Kirjoita kommentti