Olisi hienoa ajatella että omat lapsensa voisi täysin kasvattaa tasa-arvoiseen ajatteluun, kohdella lapsiaan sukupuolestaan riippumatta samalla lailla, sukupuolineutraalisti. Vaan se on oikeasti mahdollista vain kuplassa tai maailmassa missä kaikki muutkin tekisivät niin. Vaikka kuinka pyrkisin vahvistamaan vain lapsen omia vahvuuksiaan sukupuoliriippumattomasti, on minun silti otettava huomioon lapsen sukupuoli ympäristön paineiden takia. En voi tietoisesti ohjata tytärtäni yhtä paljoa miesten maailmaan kuin naisten, koska se ei vain mene niin. Jo tarhaikäiset osaavat poimia poikkeavan käytöksen heti tarkkailuun, poimia erilailla käyttäytyvän lapsen silmätikukseen. Myös kiusaamisen pelko ajaa minut vahvistamaan tyttäreni naisellisempia ominaisuuksia paljon enemmän, ostamaan enemmän vaaleanpunaista, hörhelöä ja nukkea, korostamaan pehmeyttä, kiltteyttä, tyttömäisiä piirteitä ja harrastuksia, vaikka lapsen vahvuudet saattaisivatkin olla muualla. Erilaiseksi profiloituminen ei herkälle lapselle ole niin helppoa kuin arvonsa tuntevalle feministiäidille, enkä siksi henno olla esimerkiksi uskonnottomuuteni vastaisesti kastamatta lastani kirkkoon, koska suurin osa muistakin sinne kuuluu. Erottukoon massasta vasta sitten kun on siihen tarpeeksi vahva ja sen itse haluaa.
Kaikista fyysisistä, kokoon ja voimaan perustuvista sukupuolien erilaisuuksista huolimatta uskon, että asenne ratkaisee kaiken. Mahdolliset sukupuolirajoitteet tekemiselle ovat vain uskonnon, kulttuurin ja ympäristön aikaansaamia, ja yleensä sen miesporukan määräämiä. Ääriesimerkkeinä seuraavat uskomuksiin perustuvat lait eri maista, jotka ovat säädetty sen takia, koska naiset ”ei vaan pysty suoriutumaan” erilaisista asioista alempiarvoisuutensa tai heikkoutensa takia: Saudi Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoja tai edes polkupyöriä, Libanonissa naiset eivät saa hakea avioeroa edes pahoinpitelyyn vedoten, Syyriassa nainen tarvitsee miehen luvan matkustaakseen ulkomaille, Afganistanissa tytöt eivät saa käydä koulua murrosiän jälkeen, Bahrainissa naiset eivät saa avioeroissa koskaan lastensa huoltajuutta itselleen… Nämäkin esimerkit laittavat ajattelemaan, että ehkä todellisuuspohjaa sukupuolia erottaville tai eriarvoisesti kohteleville säännöille ei ole ollenkaan, vaan lait ovat vain törkeitä esimerkkejä miesten ylivallasta ja tasa-arvon toteutumattomuudesta? Mitä naisia alistavia tapoja ja uskomuksia meidän kulttuurissamme edelleen on, jotka eivät vain ole millään vedenpitävällä tavalla perusteltavissa?
Pelkillä aivojen rakenne-eroillakaan ei voi selittää kaikkea. Sukupuolierot perinteisesti miesten hehkuttamassa matemaattisessa älykkyydessäkään ovat tuskin biologisia: ”Vaikka miesten ja naisten väliset erot ovat monilla tieteenaloilla hävinneet kokonaan tai lähes kokonaan, matemaattisisten tieteiden huipulla miehet ovat yhä roimasti yliedustettuina. Syyksi on esitetty muun muassa miesten älykkyyden laajempaa vaihtelua. Eli vaikka miehet ja naiset olisivat keskimäärin yhtä älykkäitä, huippuälykkäiden ja kaikkein lahjattomimpien joukossa olisi enemmän miehiä kuin naisia…. Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä suurempi osuus matematiikan huippuoppijoistakin on tyttöjä. Sukupuoliero näyttäisi siis olevan seurausta muutettavissa olevista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista tekijöistä eikä niinkään biologisista syistä” (Tutkimuslähde: Pnas). Hauska on myös Kirsi Heikkisen artikkeli Miehen aivot, naisen aivot Tiede-lehdestä 12/2008.
Tasa-arvo ei ole sitä, että miehen ja naisen pitäisi olla samanlaisia. On ihanaa kun mies on maskuliininen, kohtelias ja herrasmies. On ihanaa kun nainen on pehmeä kodin hengetär, keskustelija ja herkkä. Mutta tasa-arvo on sitä että samasta työstä maksetaan sama palkka, samoissa ei-fyysisissä tehtävissä nautitaan samanlaista arvostusta, älyn ja osaamisen kunnioitus on samalla tasolla. Kaikki unelmat ovat saavutettavissa, myös meillä naisilla, kun asenne ja motivaatiot ovat kohdallaan!
Blogitekstin löydät kokonaisuudessaan täältä.
