Kertausta kirjoituksia varten
21.4.2011 | Linda Rantamaa ja Elisa Ryyppö
Neljä takana, yksi edessä. Jaksot ovat vilahtaneet ohi, ajantaju on menetetty ja älytön kiire ei hellitä millään. Jäljellä olisi enää puolentoista kuukauden rutistus ennen kesälomaa.

Matematiikassa aloimme jo alustavasti kerrata ensikevään kirjoituksia varten. Tosiaan… Onko ensimmäiset kirjoitukseni jo ensi keväänä? Vielä puoli vuotta sitten tuntui, että siihen on iäisyys. Mihin aika on vierähtänyt?
Hyvä juttu kertauksen aloittaminen näin varhain kuitenkin on. Olen huomannut, että paljon on kerrattavaa ja mieleen palautettavaa. Toisaalta jotkin asiat, jotka tuntuivat uskomattomilta ja muistamattomilta ensimmäisenä vuonna, ovat nyt toisen vuoden lopussa itsestäänselvyyksiä, pieniä osatekijöitä suuremmassa laskussa. Joskus ihmettelen, miten selvisin yläkoulun matematiikasta tekemällä nipin napin annetut kotitehtävät. Nyt joka kurssista lasken kaikki annetut tehtävät, varmistaakseni että olen ymmärtänyt asian. Pienemmälläkin työmäärällä toki selviäisi, se myönnettäköön, mutta sisuksia kalvava pelko ymmärtämättömyydestä ei jätä valinnanvaraa.
Fysiikka ei mahtunut lukujärjestykseeni viime vuonna, ja nyt sen oli sitten mahduttava. Pienen pyörittelyn jälkeen se onnistui, ja nyt olen käynyt ensimmäisen vuoden kolme kurssia, enkä kadu opintoajan pidentämispäätöstäni. Yksi vuosi sinne tänne tässä isässä ei enää tunnu pahalta.
Silti, nyt olen jo lukio-opintojeni puolessa välissä ja kirjoitukset ja lopulta jopa valmistuminen on aivan kulman takana. Näin ensivuoden alustavan lukujärjestyksen, eikä se näyttänyt aivan ylitsepääsemättömän vaikealta, vaan ehkä yhtä kiireiseltä kuin tänä vuosi. Viikko pääsiäisen jälkeen pääsen Tukholmaan neljäksi päiväksi vaihtamaan maisemia ja lataamaan akkuja ruotsinstipendin avustamana – ja sitten loppukiri ennen kuin kesälaitumet kutsuvat!
Ei kommentteja artikkelille “Kertausta kirjoituksia varten”