Pateniemen yläkoulussa oli erityistä ohjelmaa 30.3. kun siellä pidettiin matikkapäivä. Jokainen luokka pääsi vuorollaan kokeilemaan seikkailua, josta löytyi matkan varrelta erilaisia matemaattisia pulmia ja tehtäviä. Seikkailun kesto oli yksi oppitunti, jonka aikana oppilaat ratkoivat tehtäviä pienissä ryhmissä.
Pateniemen koululla matikkapäivä järjestettiin jo toista kertaa. ”Opettajat ovat kokeneet päivän mukavana vaihteluna tavalliselle matikan tunnille ja oppilaat ovat innostuneet tekemään tehtäviä, jopa välituntikin on mennyt tehtävien parissa”, toteaa Pateniemen koulun opettaja Pekka Hirsso. Lisäksi tehtävät ovat sellaisia, että ne sopivat kaiken tasoisille oppilaille eikä matematiikan numero vaikuta osaamiseen. Tämä kannustaa myös hieman heikompia oppilaita ratkaisemaan tehtäviä ja lisää heidän motivaatiotaan.
Kahdeksannen luokan tytöt pitävät matikkapäivästä ja heidän mielestään olisi kiva, jos tällainen järjestettäisiin toistekin. Tytöt myös pitivät tehtävistä, kun ne olivat erilaisia kuin normaalilla matikan tunnilla.
Seitsemänluokkalaiset Aura Autio, Roosa Manninen ja Essi-Lotta Hänninen pitivät tehtäviä mielenkiintoisina, erityisesti he pitivät salauksen ratkaisemisesta Ceasarin salauskiekon avulla sekä timanttien etsimisestä. ”Tehtävät oli kivoja, koska niissä piti miettiä ongelmatehtäviä” tytöt tuumivat.
Ohjaajina matikkapäivässä ovat matematiikan opiskelijat. Osa heistä on suuntautunut aineenopettajaksi ja heille kertyy hyvää opetuskokemusta matikkapäivien myötä. Materiaalit ja tehtävät ovat opiskelijoiden suunnittelemia. ”Päivä sujui hyvin ja oppilaat olivat oikein innokkaita ja motivoituneita. Lisäksi päivä oli erityisen hyvin koulun puolesta järjestetty”, toteaa ohjaajana toiminut matematiikan opiskelija Emma Postila.
OuLUMA-keskus on mukana organisoimassa vastaavaa toimintaa kouluissa ja olemme mielellämme mukana järjestämässä matikkapäiviä myös muillakin kouluilla. Jos kiinnostus matikkapäivään heräsi, voitte ottaa yhteyttä sähköpostitse ouluma@ouluma.fi.
Tässä lukijoillekin maistiaiseksi muutama päivän tehtävä:
Katso saatko ratkaistua seuraavat tikkutehtävät.
Tikkutehtäviä OuLUMA-portaalissa
Pystytkö selvittämään seuraavan salakirjoituksen?