Ensimmäinen päivä lukiossa

keskiviikkona 24. elokuuta 2011 | | Ei kommentteja

Elokuu toi tullessaan koulujen alkamisen ja perhoset tuhansien koululaisten vatsojen pohjille. Lukuvuosi käynnistyi Oulun normaalikoulun lukiossa 11.8.2011, jossa opintonsa aloitti 82 uutta lukiolaista. Tunnelma oli torstaiaamuna käsinkosketeltavissa, kun uudet opiskelijat kokoontuivat koulun auditorioon kuulemaan rehtori Sari Eskolan tervehdyksen.

Eskola esitteli ensimmäisen päivän ohjelman ja kertoi lyhyesti myös koulun käytännöistä. Eskola muistutti lukio-opintojen huipentuvan ylioppilaskirjoituksiin, joiden suorittaminen takaa monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet. ”Ihminen on yleissivistyksensä huipulla silloin, kun hän valmistuu lukiosta”, kannusti Eskola uusia opiskelijoita alkaviin opintoihin. Lukiokoulutuksen tavoitteet hän kiteytti sanomalla: ”Me haluamme, että teistä kasvaa suvaitsevaisia, arvostatte toisia ihmisiä ja suhtaudutte vastuullisesti ympäröivään maailmaan”. Tilaisuudessa esittäytyivät myös koulun opinto-ohjaaja ja ryhmänohjaajat. Tilaisuuden lopuksi opiskelijat jaettiin ryhmiin, joissa he jatkoivat aamupäivän ohjelmaa ryhmänohjaajien johdolla.

Tukea opintojen suunnitteluun

Matemaattisia aineita Oulun normaalikoulun lukiossa opettavalla Matti Hasarilla on jo kokemusta ryhmänohjaajana toimimisesta. Tänä syksynä hän sai ohjattavakseen uusien lukiolaisten B-ryhmän. Parituntisen infotilaisuuden aikana Hasari kävi läpi tärkeimmät asiat, jotka uuden opiskelijan tulee tietää. Ensimmäiseksi Hasari esitteli kurssivalintakortit ja jakoi lukujärjestykset. Opiskelijat ovat tehneet ainevalintansa jo aiemmin keväällä. Niiden perusteella rehtori on jakanut opiskelijat ryhmiin ja tehnyt kaikille ensimmäisen vuoden lukujärjestykset valmiiksi, jotta opiskelujen aloittaminen kävisi mahdollisimman mutkattomasti.

Opiskelijat suunnittelevat kuitenkin itse kolmen vuoden opiskeluohjelmansa jo opintojen alussa. Suunnitteluun he saavat apua tarvittaessa ryhmänohjaajalta ja opinto-ohjaajalta, jotka myös tarkistavat jokaisen valinnat ja seuraavat opintojen etenemistä. Alun epävarmuudessa tehdystä väärästä kurssivalinnasta ei kuitenkaan tarvitse huolestua, koska jokainen opiskelija voi muuttaa valintojaan missä tahansa vaiheessa opintoja. Ryhmänohjaaja on opiskelijan tukena koko opiskeluajan. Opintojen alussa ryhmänohjausta on enemmän, jotta koulun käytännöt tulevat tutuksi jokaiselle opiskelijalle ja omien opintojen suunnittelu helpottuu.

Ohjeita opiskeluun ja tutustumista luokkakavereihin

Hasari kertoi ryhmälleen perusasteen ja lukion eroista. Lukiossa opiskelijalla on vapaus valita, mutta sen myötä myös vastuu kasvaa. Lukiolaisen täytyy olla omatoiminen. ”Lukiolaista pidetään vastuullisena aikuisena”, painotti Hasari. Myös lukion käytännöt voivat erota perusasteesta, esimerkiksi Oulun normaalikoulun lukiossa oppitunti on kestoltaan 75 minuuttia. Opiskelijat saivat ohjeistusta ryhmänohjaajaltaan myös poissaoloihin, koeviikkoon ja uusintakuulusteluihin liittyen.

Hasarin ryhmässä noin puolet ovat käyneet perusasteen Oulun normaalikoulussa, joten heille valmiiksi tuttu ympäristö tuo hieman helpotusta uusiin kuvioihin tottumisessa. Nykyisen käytännön mukaan kursseja käydään yhtenä ryhmänä, jolloin luokkakavereihin tutustuminenkin käy helpommin. Hasarin mielestä nykyinen käytäntö on opiskelijan kannalta aikaisempaa parempi, jolloin ryhmä vaihtui jokaisella kurssilla. 

Lukion aloittaneilla Mikaelilla ja Tapiolla tunnelma oli ensimmäisenä lukiopäivänä rentoutunut eikä koulun penkille palaaminen aiheuttanut harmaita hiuksia. ”Ihan mielelläni aloitan koulun kesäloman jälkeen”, Tapio kommentoi. Molemmilla myöskään kurssivalinnat eivät ole tuottaneet päänvaivaa; Mikaelilla kiinnostaa muun muassa maantieteen opiskelu ja Tapio haluaa opiskella pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa.

Ruokailun jälkeen ensimmäisen päivän ohjelma jatkui tutustumisen merkeissä. Tuoreet lukiolaiset kiersivät ryhmissä tehtävärasteilla, joita oli sijoitettu koulun ympäristöön. Radan kiertämisen päätteeksi kaikki ensimmäisen vuoden oppilaat kokoontuivat yhteen ja parhaiten rasteista suoriutunut ryhmä palkittiin. Koulun ja sen toimintojen esittely jatkui vielä seuraavana päivänä, joten uudet opiskelijat saivat rauhassa tutustua kouluunsa ennen paneutumista varsinaiseen koulutyöhön.


Merja Vaaramaa on koulutukseltaan luonnonmaantieteilijä ja työskentelee suunnittelijana OuLUMA-keskuksessa.

Ei kommentteja artikkelille “Ensimmäinen päivä lukiossa

Kirjoita kommentti