Oulun yliopistolla toimii järjestäytynyt joukko ympäristöasioista kiinnostuneita opiskelijoita. Toiminnan tarkoituksena on sekä leppoisa ajanvietto että vaikuttaminen ja kaikki siltä väliltä. Järjestämme tempauksia, illanistujaisia, vierailuja ja keskustelutilaisuuksia sekä otamme kantaa ajankohtaisiin ympäristökysymyksiin.
Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) on etu- ja palvelujärjestö, johon jokainen yliopistolla opiskeleva pienen pakollisen lukuvuosittaisen jäsenmaksun maksamisen myötä automaattisesti kuuluu. Ylioppilaskunnan alaisuudessa yhtenä osana toimii ympäristöjärjestö, joka pyrkii herättämään keskustelua koskien sekä arjen jokapäiväisiä valintoja, että laajempia ympäristöpoliittisia kysymyksiä – ympäristöasiat kun meitä kaikkia kuitenkin koskevat.
Ympäristöjaostolaiset kokoontuvat muutaman viikon välein kokouksen merkeissä. Yleensä paikkana on toiminut yliopiston kahvila. Kokous-sana kuulostaa viralliselta, mutta käytännössä ne ovat suhteellisen rentoja ja epämuodollisia kokoontumisia. Jokaisen kokouksen alussa valitaan sihteeri, joka kirjaa pöytäkirjaan yhteenvedon käydyistä keskusteluista. Tämä muodollisuus senkin vuoksi, että jälkeenpäin on helppo tarkastaa pöytäkirjasta, mitä tulikaan sovittua, sillä tekemistä yleensä riittää. Kokouksissa käydään läpi menneitä ja ideoidaan ja organisoidaan tulevia ja ne ovat kaikille avoimia. Pienestä kuppikuntaisesta piiristä ei siis missään nimessä ole kyse, vaan uusia kasvoja toivotaan jatkuvasti mukaan. Kuluvan vuoden aikana jokaisessa kokouksessa on ollut kymmenisen henkeä.
Ympäristöjaoston rinnalla toimii luomuruokapiiri. Luomuruokapiiri pyörii siten, että luomutuotteet tilataan eräpäivään mennessä nettilomakkeen avulla ja tukkuliike toimittaa tuotteet yliopiston aulaan tiettynä päivänä, jolloin kukainenkin voi käydä noutamassa tilauksensa. Tilaaja ei joudu maksamaan minkäänlaisia tilaus- tai toimitusmaksuja, joten ympäristöjaostolle toiminnasta ei kerry varantoa. Näin saadaan pidettyä hinnat kohtuullisina ja välikädet mahdollisimman vähissä. Myös luomuruokapiiri kaipaa jatkuvasti uusia vapaaehtoisia, sillä luomu ja lähiruoka –sanojen viliseminen mediassa asti on näkynyt myös luomuruokapiirin suosiossa. Kevään viiden tilausjakson aikana tilauksen jätti parhaimmillaan 65 henkilöä.
Menneen kevään tapahtumia ja loppuvuoden suunnitelmia
Ympäristöjaosto on pyrkinyt kantamaan kortensa kekoon ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Vaalien alla järjestettiin yliopiston tiloissa ilmastopaneeli, johon osallistui kuusi kansanedustajaehdokasta. Tilaisuus oli osa Polttava kysymys –kampanjaa, jonka tavoitteena on saada Suomeen ilmastolaki. Toinen kampanja, josta ympäristöjaosto keväällä yliopistolaisia muistutti, oli Earth Hour. Kampanjan tarkoituksena on saada ihmiset sammuttamaan valonsa tunnin ajaksi, ja saada ihmiset näin miettimään energiankäyttöään omassa arjessaan.
Kesän jälkeen ympäristöjaosto aloittaa perinteisesti syyslukukauden jalkautumalla opiskelijoiden keskuuteen. Lukuvuoden käynnistää OYY:n järjestämä virallinen avajaisjuhla Vulcanalia keskiviikkona 7.9., missä ympäristöjaosto pitää ständiä ja esittelee toimintaansa. Syksyllä on tulossa myös edellisvuonna suuren suosion saavuttanut Reilun kaupan viinien maistatusilta, johon viime vuonna liput myytiin loppuun tunnissa.
Ympäristöjärjestön toimintaan voi tulla mukaan milloin vain, vaikka ilmestymällä kokouksiin. Kuten jo edellä tuli todettua, kokous-sanaakaan ei kannata säikähtää. Kenenkään ei ole pakko toimintaan sitoutua vaan jokainen päättää omien resurssiensa puitteissa miten paljon ja millä tavoin haluaa toimintaan osallistua. Toimintaan voi aluksi turvallisesti tutustua liittymällä sähköpostilistalle.
Opiskelijaelämä on muutakin kuin puurtamista
Ensimmäinen vuosi yliopistossa saattaa tuntua hämmentävältä. Ilmapiiri ja opiskelu on yliopistossa hyvin erilaista verrattuna lukioon. Paras tapa päästä sisälle siihen, mitä yliopistossa opiskelu on, on lähteä mukaan erilaisiin yliopistolla toimiviin järjestöihin ja saada näin kontakteja samanhenkisiin ihmisiin. Ympäristöjaosto on esimerkki tästä opiskelijaelämän toisesta puolesta.
Moni opiskelija lähtee opiskelujen alussa mukaan oman ainejärjestönsä toimintaan, mutta jos esimerkiksi se ei täysin omalta tunnu, ympäristöjaosto on yksi monista muista vaihtoehdoista. Ympäristöjaoston sanotaanko hienouksiin kuuluu sekin, että toimintaan on helppo tulla mukaan vaikka opiskelujen myöhemmässä vaiheessa tuntematta itseään ulkopuoliseksi jo senkin vuoksi, että jäsenien ikähaarukka on varsin laaja. Jäsenet kuuluvat myös hyvin kirjavasti eri alojen opiskelijoihin, mitä ei ehkä ensimmäisen mielikuvan perusteella uskoisi. Näin moninaisessa joukossa on ilo toimia ja ideoita riittää. Järjestötoiminnan parasta antia on usein oivallus siitä, että omalla toiminnalla voi todellakin vaikuttaa. Mahdollisesti järjestötoimintaan osallistuminen antaa siis itseluottamusta ja eväitä opiskelijaelämän lisäksi myöhempää elämää varten.
________________________________________________________________