Oulun ainoan ”tunturin” juurella raikasi rock Rusko Open Air -tapahtumassa 16.9.2011. Ruskon jätekeskuksen maisemoidun jätevuoren kupeelle kerääntyi kestävästä kehityksestä ja rennosta musiikista kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuman järjesti Oulun nuorten edustajisto ONE yhteistyössä Oulun kaupungin ja Oulun Jätehuollon kanssa. Tapahtuma oli ikärajaton, maksuton ja päihteetön sekä järjestetty vapaaehtoisvoimin. Vähäisen pysäköintitilan johdosta sekä kestävän kehityksen teeman mukaisesti tapahtumaan suositeltiin tulemaan pyörällä tai Oulun kaupungin järjestämällä ilmaisella bussikyydityksellä.
Nuorten oma kulttuuritapahtuma
Oulun nuorten edustajisto sai kaupunkikokouksesta vuonna 2010 rahoitusta kulttuuritapahtumien järjestämiseen Oulussa. Idea ”kaatisrokkiin” syntyi, kun oululaiset nuoret halusivat järjestää kulttuuritapahtuman jossakin erikoisessa paikassa. Tapahtumapaikaksi valikoitui Oulun jätekeskus, jonka ympärille teema kestävästä kehityksestä muodostui luontevasti. ”Täytyy olla vähän pähkähullu tietyllä tavalla, että tällaisella konseptilla mennään”, kommentoi tapahtuman päävastaava Tuomas Alfthan.
Ruskon jätevuori sisältää kaksi miljoonaa tonnia jätettä ja se on maisemoitu vuosina 2002-2005. Alfthanin toiveena on, että mahdollisimman moni tapahtumaan saapujista vaikuttuisi erikoisesta ympäristöstä. Viimeisen vuoden ajan tapahtuman eteen tehtiin tiiviimmin töitä ja tahti kiihtyi kesän loppua kohti. Eri järjestäjätahot antoivat oman panoksensa ja yhteistyöllään osoittivat, että nuoretkin saavat Oulussa ideoida ja järjestää kulttuuritapahtumia. ”Hurjalta kuulostava idea voi onnistua yllättävänkin hyvin”, kiteyttää Alfthan.

Rusko Open Air oli suunnattu pääasiassa nuorille ja opetustoimen kautta tapahtumaan toivottiin saapuvan myös kouluryhmiä. Päivällä paikalla olikin enimmäkseen koululaisia ja illan esiintyjät vetivät yleisön joukkoon myös aikuisia. Ruskotunturin juurelle oli saapunut kestävän kehityksen teeman mukaisesti myös erilaisten järjestöjen edustajia kertomaan toiminnastaan. Paikalla oli muun muassa Animalia, Oulun Vasemmistonuoret ja Kestävän Kehityksen Keskus. Esillä oli myös roskataiteilija Irina Kylmäsen teoksia, ja yleisöllä oli mahdollisuus luoda omaa taidettaan roskista. Heille annettiin ajateltavaa sosiaalisen kestävän kehityksen haasteista, kuten ihmisten tasa-arvoisuudesta ja syrjäytymisen ehkäisemisestä. ”Tapahtuman tarkoitus on pistää ihmisiä pohtimaan, ei niinkään tuputtaa jotakin valmista tekemisen mallia”, tuumaa Alfthan.
Omassa arjessaan Alfthan pyrkii ottamaan ympäristön huomioon kierrättämällä mahdollisimman monipuolisesti, ostamalla käytettyä tavaraa ja käyttämällä joukkoliikennettä. Hän pyrkii myös pääsemään eroon tavoista, jotka eivät ole kovin kestäviä sekä levittämään siitä sanaa myös muille. Nuorisolle Alfthan lähettää terveisiä: ”Olkaa rohkeita ja tehkää uusia juttuja, älkääkä vain makoilko kämpillä”.
Inspiroitumista ja luomuruokaa
Jätevuoren juurelle pystytetty esiintymislava oli suunnattu niin, että yleisön oli helppo seurata esiintyjiä rinteessä istuen. Järjestäjät lähtivät valitsemaan esiintyjiä kestävän kehityksen teeman pohjalta ja omien musiikkimieltymystensä rajoissa. Alfthanin mukaan bändit innostuivat tapahtuman ideasta ja tulivat mielellään soittamaan. Raikas aurinkoinen syyssää helli yleisöä, kun oululainen Chili-bändikisan voittanut Arabia Arabia valtasi ensimmäisenä esiintymislavan. Kuuntelijoita ei ollut vielä siinä vaiheessa runsaasti, mutta yhtyeen rento jammailu sai ihmiset hyvälle tuulelle.
Seuraavaksi lavalle nousi vantaalainen Wedding Crashers. Iloista powerpoppia esittänyt trio viihdytti yleisöä myös sujuvalla sanailullaan kappaleidensa välissä. Soittajat itsekin olivat tyytyväisiä tunnelmaan. Yhtye kuuli esiintymismahdollisuudesta keikkamyyjältään ja päätti lähteä tapahtumaan mukaan. Innostus kasvoi yhä suuremmaksi, kun he saivat tarkempaa tietoa järjestelyistä ja ohjelmasta. Aluksi bändin jäsenet olivat ihmetelleet esiintymispaikan sijaintia, mutta paikalle saavuttuaan ihmetys muuttuikin positiiviseksi yllätykseksi. ”Tää on tosi luonteva paikka rock-lavalle. Tää periaatteessa soundaa paljon hurjemmalta, miltä näyttää”, toteaa bändin kitaristilaulaja Esa Pottonen.
Kestävän kehityksen sanoma miellyttää bändin jäseniä. Rumpali Petri Pottosen mielestä aiheesta ei ole tarpeeksi tietoa tarjolla ja Rusko Open Air on hyvä esimerkki tapahtumasta, jolla tietoisuutta saadaan lisättyä. Kysyttäessä, miten ympäristön huomioon ottaminen näkyy yhtyeen jäsenten omassa elämässä, tulee biojätteiden lajittelu ensimmäisenä esille. Myös luomuruoka maistuu heille. ”Kyl mä sanoisin, et 80-90 prosenttia kaikesta, mitä laitan suuhun, on luomua”, kertoo Petri Pottonen. Hän pitää minimalistisesta elämäntavasta, jolloin vältetään kaiken turhan hankkimista. Bändi myös vaihtoi vanhan keikkabussinsa uudempaan, vähemmän polttoainetta kuluttavaan malliin.

Musiikillaan bändin jäsenet yrittävät tuoda esiin tietynlaista inspiroitumista. Heidän mielestään sanoituksissa ja musiikissa ylipäätään täytyy olla jokin oivallus, joka innostaa soittamaan. ”Me yritetään tehdä poppia niin, että siinä ois ainaki ittelle joku tosi hauska pointti”, pohtii yhtyeen basistilaulaja Oskari Halsti. ”Jos valitaan jotain laatusanoja, niin innostus ja inspiraatio”, summaa Esa Pottonen.
Wedding Crashersin jälkeen esiintymisvuoron sai soulrockia soittava Moses Hazy. He vastasivat päivän vauhdikkaimmasta keikasta ja nostattivat tunnelmaa entisestään. Jukka Takalo ja Vastarannan orkesteri jatkoivat yleisön viihdyttämistä ja saivat heidät laulamaan kappaleiden mukana. Illan päätti tyylilleen uskollinen Jarkko Martikainen sooloesityksellään. Keikan tunnelma oli rauhallinen ja kuunteleva, kuten Martikainen itsekin lavalla totesi.
