Keminmaan lukion uudet bloggaajat esittäytyvät

4.1.2012 |

LUMA-taajuudella-blogi sai uusia kirjoittajia. Tässä Anni ja Sonja kertovat hieman itsestään.

Sonja

Hei! Olen Sonja, 16-vuotias Keminmaan lukion ykkösluokkalainen. Lukioon hakeminen oli minulle itsestäänselvyys, tarvitsenhan tätä tulevaisuudessa. Eniten kurssitarjottimestani on rengastettu LUMA-aineita. Tämä johtunee siitä, että tavoitteeni on tulla lääkäriksi. Tarvitsen siis erityisesti biologiaa, fysiikkaa, kemiaa ja tätä kuuluisaa, mukavan haastavaa ja innostavaa, pitkääkin pitempää pitkää matematiikkaa! Joidenkin aineidet syventävät kurssit olen tiputellut pois, sillä kävisin lukion kolmessa vuodessa oikein mielelläni ja yli sata kurssia valinneena se voi olla pienenpieni mahdottomuus. Siitä huolimatta LUMA-aineiden kurssit on ja pysyy, niistä en luovu. Koulumme pienestä koosta riippumatta myös etäopetus on tuttua. Haaveilen myös salaa vaihtarivuodesta USA:ssa, mutta sinne en taida nyt päästä. Eihän sitä tiedä vaikka minulla olisi siellä 20:n vuoden kuluttua kokonaan oma sairaala!

Anni

Hei! Aloitin Keminmaan lukiossa tänä syksynä innokkain mielin. Odotin lukion tuovan opiskeluun lisää haastetta ja mielekkyyttä. Halusin lukioon, koska koulumenestykseni oli ollut hyvä ja tulevaisuuden tavoitteena mahdollisesti opiskella yliopistossa. Toiveammattini on jo jonkin aikaa ollut arkkitehti. Olen aina ollut kiinnostunut erityisesti LUMA-aineista, mutta myös taideaineista. Lukiossa olen valinnut paljon kursseja LUMA-aineista (matematiikka, fysiikka, kemia ja biologia) sekä myös eri kieliä (ruotsin ja englannin lisäksi saksaa ja venäjää). Tämän vuoksi kurssimääräni onkin suuri ja olen joutunut jakamaan lukio-opintoni neljälle vuodelle.

Vapaa-ajalla puuhailen paljon koiran ja heppojen parissa. Hevosharrastukseni vie todella suuren osan vapaa-ajastani, minkä vuoksi olen joutunut järjestelemään paljon ajankäyttöäni harrastusten ja kouluasioiden välillä. Harrastukset vievät sopivasti ajatukset välillä muualle ja estävät puurtamasta liikaa. Olen aina ollut tunnollinen opiskelija ja lukiossa olen joutunut oppimaan, ettei kaikessa voi menestyä tai edes tarvitse. Olen valinnut tulevaisuuden kannalta tärkeät aineet, joihin olen panostanut parhaani mukaan. Muut aineet olen jättänyt ennemmän taka-alalle ja opiskellut niitä paremmin, mikäli aikaa on sattunut olemaan.

 

 

Ei kommentteja artikkelille “Keminmaan lukion uudet bloggaajat esittäytyvät

Kirjoita kommentti