Opettajan työtä opettelemassa

31.1.2012 |

Vuosi on vierähtänyt jo pitkälle – kohta tammikuu lopuillaan! Toivottavasti kaikilla on vuosi alkanut hyvissä tunnelmissa! Mulla se on alkanut melkoisen työntäyteisenä, työsarkaa kun on riittänyt monella rintamalla.

Norssilla alkoi syventävän harjoittelun ensimmäinen osa ennen joulua, ja nyt se alkaa olla lopuillaan. Oppitunteja on tullut pidettyä puolenkymmentä ja pari olisi vielä jäljellä. Sen lisäksi on tullut seurattua parikymmentä kaverien pitämää oppituntia. Se on itse asiassa pakollinen määrä. Meidät on jaettu pienryhmiin, ja toisten ryhmäläisten tunteja pitää käydä seuraamassa ja osallistua lisäksi tunnin jälkeen pidettävään palautekeskusteluun. Palautteessa tunti käydään todella tarkkaan lävitse ja yleensä ne kestävätkin puolesta tunnista tuntiin. Ne ovat kuitenkin varsinaisia oppimistilanteita: niissä eri työtavat ja niitten onnistuminen puntaroidaan, oma opetustyyli ja äänen käyttö käydään lävitse, samoin oppilaiden huomiointi, taulutyöskentely, PowerPointit – kaikki!

Opettamisesta ja opettajan työstä on oppinut harjoittelun aikana paljon. Tuntien suunnittelu on yllättävän työlästä puuhaa, saati kokeitten! Kokeitten kysymysten laatiminen on osoittautunut varsinaiseksi taitolajiksi, on yllättävän vaikea laatia sellainen kysymys, johon saa haluamansa vastauksen – siten, että vastauksen pystyy arvioimaan ja pisteyttämään.. Kun tuntien suunnitteluun menee normaalisti aikaa muutamasta tunnista puoleen kymmeneen tuntiin, kokeen suunnitteluun saa varata hyvinkin täyden työpäivän. Tosin tuntisuunnitelmia ja materiaalejakin tulee hiottua yleensä kokonaisen päivän verran..

Yksi haastava, mutta erittäin tärkeä osa opettajan työtä tuntuu olevan oppilaitten arviointi. Opettajan tulisi kyetä erottaa luokassa eri oppijatyypit (ja soveltaa opetustapojaan sen mukaan), mahdollisesti suunnitella joillekin oppilaille tukiopetusta, seurata oppilaitten jatkuvaa aktiivisuutta, osaamista, käyttäytymistä, huolellisuutta ja läsnäoloa sekä kyetä muodostamaan näistä havainnoista jokin perusteltu arvosana, lisäksi kirjata kulloisetkin huomiot ylös. Syventävä “ykkösessä” olemme seuranneet vierestä, kun ohjaava opettaja on hoitanut nämä asiat, mutta syventävä “kakkosessa” alamme myös itse suorittaa oppilaitten jatkuvaa arviointia.

Vaikka opettajan työ vaikuttaakin melko työläältä (etenkin ennen kuin työhön on rutinoitunut), vaikuttaa se silti mielenkiintoiselta. On todella mukava suunnitella, valmistella ja vetää tunteja, joiden aiheena on itseään kiinnostavat asiat. Todella suuri palkinto on, jos saa oppilaat innostumaan ja kiinnostumaan asiasta. Tällaisen kokemuksen sain ysiluokkalaisille pitämälläni energia ja luonnonvarat -tunnilla. Valmistelin ja vedin tunnin lopuksi roolipelin, johon osallistuivat kaikki oppilaat sekä minä. Roolipeli sujui mukavasti ja oppilailta tuli aitoa kiitosta roolipeliä kohtaan. He olivat muutenkin  koko tunnin todella aktiivisia, mikä motivoi itseänikin seuraavia tunteja ajatellen! Arjen pieniä iloja :)

Norssityöskentelyn ohessa olen yrittänyt tehdä kandin tutkielmaani eteenpäin ja se alkaakin olla lähes valmis. Enää pienet loppuviilaukset ja sitten palautus! Tutkielmaa varten tulikin kyllä tehtyä töitä, joten ihan mukava saada se vihdoin valmiiksi. Lähteitä kertyi 52, niistä suurin osa kansainvälisiä artikkeleita, mutta myös muutama 400-500 sivuinen kirja, joista kuvassa oleva “Geodiversity valuing“ -teos tuli luettua käytännössä kannesta kanteen..

Varsinaista kandin tutkintoa varten pitää kuitenkin tehdä vielä kypsyysnäyte (pohdiskeleva tenttivastaus omaan kandiaiheeseen liittyen) sekä tutkintohakemus, jota varten pitää poimia omista kurssisuorituksista tietyt pää- ja sivuainekokonaisuudet siten, että opintopisteitä kertyy vaadittu määrä (180). Kandin lisäksi olen lueskellut kasvatussosiologiaa, jonka esseet jäivät syksyllä tekemättä.. Niitä pitäisi pari kappaletta (n. 10 sivua) rustata tässä kevään aikana. Esseitä varten pitäisi kahlata pari n. 300 sivuista kirjaa lävitse. Koulutöiden lisäksi olen tehnyt tuntitöitä OuLUMA-keskukselle ja vetänyt kalakerhoa kaverin kanssa. Lisäksi on ollut harrastushommia – parasta on ollut, kun on välissä päässyt ladulle revittelemään!! Hiihto on kyllä yksi parhaita asioita talvessa, sano muut mitä sano!

Tällaisia kuulumisia minun alkuvuoteen. Hyvää alkanutta vuotta kaikille, palaamme asiaan helmikuun puolella!

-Mikko

Ei kommentteja artikkelille “Opettajan työtä opettelemassa

Kirjoita kommentti