Ensimmäiset kirjoitukset

20.3.2012 |

Morjens! Keväthän se sieltä alkaa kirkastaa päiviä. Kouluunkin jaksaa herätä paremmin, kun pimeää on enää yöllä.

Kesälomaankaan ei ole enää kuin reilu kymmenen viikkoa! Näistä asioista saan lisää motivaatiota opiskeluun.

Keskiviikkona minulla oli ensimmäinen ylioppilaskirjoitukseni. Kirjoitin yhteiskuntaopin reaalin. Päätin toisen vuoden alussa, että haluan kirjoittaa sen alta pois, jotta myöhemmin ei tulisi usean aineen kirjoituksia samaan aikaan. Mahdollisuus kokeiden hajoittamiseen on mielestäni hyvä juttu. Kokeen tekeminen ei ollut niin kauheaa, miltä ennen koetta tuntui. Käsi ei tullut kirjoittamisesta kipeäksi, eikä nälkäkään ollut niin kova, mitä luulin.

Matematiikassa logaritmit ja niiden sovellukset alkavat pikkuhiljaa avautua. Asia on paljolti samaa kuin derivaattakurssissa (kurssi 7). Kurssilla pärjää varmasti, kunhan osaa yhtälöiden ratkaisun perusteita.

Kemiassa on nyt käyty neutraloitumisreaktioita ja asia tuntuu jokseenkin vaikealta. Viime tunneilla on laskettu mm. aineiden pH-arvoja. Kurssin jälkeen on enään kertauskurssi käymättä, ja sen jälkeen voikin valmistautua jo kirjoituksiin. Ajattelin käydä myös kemian työkurssin, joka on koulumme järjestämä soveltava kurssi. Kemian kirjoitan joko ensi syksynä tai vasta seuraavana keväänä.

-Akseli

Yksi kommentti artikkelille “Ensimmäiset kirjoitukset

  1. Hienoa Akseli! On ollut mukava seurata blogiasi. Olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan lisää myös vapaa-ajalla. Tsemppiä kemian tehtävien kanssa!

    Ali | torstaina 22. maaliskuuta klo 16:40 #

Kirjoita kommentti