Asennevamma

4.4.2012 | Meri Mäkelä

Diagnosoin itselleni asennevamman joskus viime kevään lopulla. Oireina olivat innostumattomuus opiskelusta, tiettyjen opintokokonaisuuksien tuntuminen erityisen hankalilta ja kaikenkaikkinen saamattomuus. Asennevamma liittyy usein motivaation puutostilaan, ja hoitokin perustuu osittain samoihin strategioihin. Ensinnäkin on hyvä etsiä asennevamman syyt. Mitkä tekijät saivat sen puhkeamaan? Olisiko se ollut estettävissä?

Tässä vuoden mittaan olen pohtinut mistä motivaationi katoaminen on johtunut, ja samalla olen pikkuhiljaa parannellut asennevammaani. Kuten aiemmin olen jo kirjoittanut, liian helpolla saatu koulumenestys peruskoulussa ja lukiossa ovat yksi syy yliopistoaikaiseen laiskuuteeni. En ole tottunut tekemään töitä opintojen eteen.

Toinen syy voisi olla pitkä ja katkeamaton koulutusputki. Näin jälkikäteen ajatellen välivuosi ylioppilaslakin lätsähdettyä päähän olisi ollut erittäin hyvä idea. Vaikka valtio haluaakin nuorisonsa työelämään mahdollisimman nopeasti, joillekin (itseni mukaan lukien) tekisi hyvää hengähtää hetkeksi ja miettiä rauhassa, mitä haluaa tehdä työkseen. Tunnen monia, jotka ovat lähteneet suoraan lukiosta tai ammattikoulusta korkeamman asteen oppilaitoksiin olematta varmoja opiskelualastaan. Nämä henkilöt olisivat varmaankin maksaneet yhteiskunnalle vähemmän, jos olisivat sen painostuksesta huolimatta ottaneet itselleen aikaa, sen sijaan, että vaihtoivat myöhemmin pääainettaan kerran jos toisenkin (en nyt mitenkään tuomitse opiskelualan vaihtoa, vaan yleisen asenteen, että välivuosi olisi turhanpäiväinen).

Kolmanneksi tekijäksi nostan mukavuudenhaluni, joka liittyy osittain tottumattomuuteeni nähdä vaivaa opintomenestyksen vuoksi. Nukkuminen ON mukavampaa kuin tuiskussa luennoille pyöräily. Leffan katsominen ON mukavampaa kuin tenttiin lukeminen. Ja Facebookin tilapäivitysten tiirailu ON mukavampaa kuin esseen kirjoittelu. Mutta useimmat meistä eivät pötki pitkälle elämässään tekemällä pelkkiä mukavia asioita.

Luin yliopistolla lehdestä (olisikohan se ollut Ylkkäri?) juttua, jossa kerrottiin opintopsykologin työstä ja siitä miten useiden opinnot junnaavat paikoillaan. Siinä mainittiin, kuinka opintojen etenemiseen vaaditaan enemmän kuin pari tuntia työtä arkipäivinä, kuinka opiskeluun tulisi käyttää lähes 6-8 tuntia. No tämä itsestäänselvyys avasi silmäni. En minä maisterin papereita saa varpaita heiluttelemalla. Ja niinpä tänään, vapaapäivänäni, en ottanut aamupäivän nokosia, vaan kirjoitin yhdeltä istumalta eräänkin rästiin jääneen blogipäivityksen. Ja sen jälkeen en aio katsoa vanhoja dvd:tä, vaan avata tenttikirjan ja aloittaa lukemisen yli kuukautta etukäteen! Toivon, että tämä herätyksen aiheuttama itsekontrollin yllättävä kasvu ei viikon kuluttua laske kuin lehmän häntä.

Ja siitä asennevammasta vielä: Menin niiden ylivoimaisilta ja tylsiltä tuntuvien kurssien luennoille. Ensimmäisen kolmanneksen istuin yllättäen löytyneen sinnikkyyden voimalla. Loput kaksi kolmasosaa kulutin penkkejä ihan mielelläni. Menin, kuuntelin ja voitin.