7.2.2012 Ylivieskatalo Akustiikkaan saapui kekseliäitä nuoria eripuolilta Suomea osallistumaan Innolukio 2011 loppukilpailuun. Kilpailusta oltiin kerrottu useissa kouluissa ja tuomaristolle lähetettyjä ideoita olikin 173. Jatkoon pääsi kuitenkin vain 39 parasta ideaa ja loppukilpailussa olikin jännitettävää.
Itse osallistuin kahteen kilpailun eri tehtävistä, Kajaanin Ammattikorkeakoulun pelialan tehtävään sekä Kosteus- ja hometalkoiden tehtävään. Pelialan tehtävä osui ensimmäisenä silmääni: ”Keksi uusi peli‐idea, joka soveltuu mobiili‐, konsoli‐ tai pc‐ympäristöön.” Olin aikaisempina vuosina suunnitellut lautapelejä kaverini kanssa ja ajattelin, että tässä saattaisin pärjätä. Pohdin ideaani pitkään ja mietin tehtävää eri näkökulmista. Lopuksi sain työni valmiiksi ja täytin Innolukion vastauslomakkeen.
Ajattelin aluksi, että yksi idea riittää ja ainakin olen yrittänyt. Viikkoa myöhemmin, kun aikaa kilpailutöiden palauttamiseen oli enää pari päivää, päätin kumminkin osallistua vielä toiseen tehtävään, Kosteus- ja hometalkoiden ongelmaan. Toisin kuin pelialan tehtävässä, ratkaisu ongelmaan ”Tee keksintö, joka estää rakennusten jonkin kosteus- tai homevaurion syntymisen tai auttaa niiden korjaamisessa.” syntyi varsin nopeasti. Piti vain miettiä, miksi rakennuksiin muodostuu kosteusvaurioita ja kuinka se estetään. Myöskin muita ratkaisuja ongelmaan oli vuosien saatossa kertynyt jo useita. Minun piti etsiä siis vaihtoehtoista menetelmää jo kauan taloissa olleille, hyväksi havaituille järjestelmille.
Ratkaisuni tehtävään oli Tiivistymisen kohdistaja, joka kylmällä metallipinnallaan tiivistäisi pesutilojen ilmankosteutta vesipisaroiksi ja valuttaisi ne viemäriin. Etuja ilmastointiin ja muihin olemassaoleviin menetelmiin nähden oli, ettei Tiivistymisen kohdistaja vaatinut ollenkaan sähköä ja oli siksi käyttökustannuksilleen paljon taloudellisempi.
Kun olin saanut idean valmiiksi, en pitänyt sitä kovinkaan hyvänä. Se oli mielestäni liian yksinkertainen ja ajattelin, että jo lähettämäni pelialan tehtävän ratkaisu oli paljon parempi. Päätin kumminkin lähettää vastaukseni kilpailuun ja yllätys olikin suuri, kun sähköpostiini eräänä iltana ilmestyi Innolukion projektipäällikkö Ari Ervastin kutsu, jossa nimenomaan jälkimmäinen ideani oli päässyt mukaan loppukilpailuun.
Loppukilpailua varten töitä kehotettiin vielä jatkokehittelemään ja idean työstämisessä lopulliseen muotoonsa menikin paljon enemmän aikaa, kuin keksimisvaiheessa. Omia parannelmia keksintööni oli mm. kondensaation mahdollistavan pinta-alan maksimoiminen aaltokuvioinnilla sekä sisäinen, energiaa vaatimaton, kylmävesikierto.
Itse loppukilpailussa Ylivieskassa esittelin työni tuomaristolle, joka vaikutti pitävän näkemästään. Tiukan aikataulun vuoksi esitykset eivät saaneet kestää kuin muutaman minuutin, jonka vuoksi kaikki työt oltiin käyty läpi melko nopeasti. Valtaosa ajasta kuluikin odotellessa ja oman esityksen jälkeen rentoutuessa suurimman työn ollessa jo takana. Hiukan piti kumminkin jännittää vielä edessä olevaa palkintojenjakoa.
Kun palkintojenjaon aika koitti, kaikki kerääntyivät saliin kuulemaan järjestäjien ja tuomareiden puheita. Puheenvuorojen jälkeen kaikki kilpailijat kutsuttiin lavalle vastaanottamaan palkinnot. Jokainen loppukilpailuun kutsuttu sai palkintona kunniakirjan kilpailuun osallistumisesta, ruusun sekä stipendin, jonka suuruus riippui sijoittumisesta kilpailussa. Lopuksi järjestäjät tarjosivat vielä kakkukahvit.
Kokonaisuutena Innolukio oli todella mielenkiintoinen kokemus ja itse voin suositella siihen osallistumista kaikille, kun se taas seuraavan kerran järjestetään. Päällimmäisenä mieleeni jäi, kuinka pienelläkin idealla voi menestyä, kun vain ryhtyy yrittämään.
