Kohti viimeistä jaksoa

4.4.2012 |

Moikka! Koeviikko saapui taas arjen vaihteluksi. Koeviikolla minulla on kaksi vapaapäivää, jotka yritän käyttää opiskeluun. On mukavaa saada nukkua muutamana päivänä oikein pitkään.

Kemian kokeessa oli oletettuja kysymyksiä, mutta myös muutama vaikeampi. Usein tehtävät yksi ja kaksi ovat helpohkoja, mutta ne saattavat silti olla työläitä. Tällä kertaa oli näin, sillä tehtävässä kaksi piti MAOL-taulukkokirjaa selailla paljon, jotta kemialliset reaktiot sai kirjoitettua kemiallisin kaavoin. Kokeessa oli kaksi jokeritehtävää, joista voi saada yhdeksän pistettä tavallisen kuuden sijaan. Yritin toista jokeria ja se tuntui vaikealta, mutta päädyin oikeantuntoiseen vastaukseen.

Matematiikan koe on viimeisenä edessä ja ennen sitä minulla on toinen vapaapäiväni. Matematiikan kokeisiin yritän valmistautua lukemalla teorian yhtenä päivänä ja laskemalla kertaustehtäviä yhdestä kahteen päivään. Aion laskea jokaisesta aiheesta muutaman perustehtävän ja paljon sovelluksia. Niin matematiikan kuin kemian kokeessa on hyvä olla mukana MAOL-taulukkokirja, sillä siihen on koottu kurssin aikana käsiteltävät laskukaavat. Kaavoja ei siis tarvi osata ulkoa, vaan ainoastaan ymmärtää ja soveltaa.

Koeviikon jälkeen onkin pääsiäisloma, jonka jälkeen alkaa uusi jakso. Viidennessä jaksossa minulla on kuusi kurssia, joista LUMA-aineita matematiikan kurssi 9 ja kemian työkurssi. Työkurssia odotan innolla, sillä alunperin innostuin kemiasta yläasteella erilaisia reaktioita kokeiltaessa.

Voimia loppuvuodelle!

-Akseli

Ei kommentteja artikkelille “Kohti viimeistä jaksoa

Kirjoita kommentti