Näytönpaikka
2.4.2012 | Jatta Hänninen ja Satu Juustila
Nyt se on edessä, niin kuin monen muunkin kurssin lopussa… Näyttö. Se pelottavaltakin kalskahtava ja aikaavievä asia, joka loppujen lopuksi on ihan hauska ja rento työ.

Ainakin sokerityökurssilla näyttö tarkoittaa lähinnä oman luovuutensa ja mielikuvituksensa käyttöä. Päänsisäinen maailma pääsee valloilleen ja lopputulos voi olla mitä tahansa. Vaikka en itse ole kovin ihastunut loputtomaan pikkutarkkaan väkertämiseen, mitä olen joutunut tällä kurssilla harjoittamaan, suunnittelijan vaistoni pääsivät todellakin heittämään kuperkeikkaa, kun kurssin näytön aiheen toteuttamisessa oli rajattomasti mahdollisuuksia. Suunnitelmia keväisestä asetelmasta piirtyi luonnoslehtiöön pari kolme ja siitä värien valitsemisen ja eri suunnitelmien yhdistelyn kautta lopullinen ratkaisu alkoi hahmottua silmieni edessä.
Voinette haukkua suuruudenhulluksi, mutta näyttöasetelmaani kuuluu puhallettu ihminen, jonka jokainen hius on liimattu erikseen omalle paikalleen. Kun ensimmäisen kerran kokeilin ihmisen tekemistä, sain kuulla kommenttia siitä, onnistuisinko yrityksessäni. En nimittäin ikinä ollut onnistunut tekemään valmista puhallettua joutsenta, vaikka jokainen viidestä muusta kurssillamme olleesta oppilaasta sellaisen sai tehtyä. En antanut kuitenkaan minkään lannistaa luovuudenpuuskaani, vaan lähdin rohkeasti kokeilemaan. Ja ihminenhän siitä tuli. Ja aika todella hieno. Ainoa ongelma on, että hauras sokeri meni palasiksi lipsahdettuaan kömpelöistä käsistäni. Juuri näiden käsieni takia en olekaan kovin mieltynyt helpostikin rikkoutuvan sokerin käsittelyyn.
Näyttötyöt kuitenkin edistyvät jokaisella meillä hyvää vauhtia ja tiistaina kaikilla pitäisi olla jo valmista. Itse olen saanut valmiiksi jo pohja- ja taustalevyt, sekä puun ja ruusuja, mutta myös päättömän ihmisen, jonka pää vain odottaa tyhmännäköisenä kiinnitystä. Olen jo henkisesti valmistautunut tähän koitokseen ja aionkin ottaa pari seuraavaa näytön työstämispäivää erittäin rauhallisesti ja harkitsen jokaista liikettäni. Näyttö on kuitenkin niin tärkeä juttu jokaisessa kurssissa, että haluan sen onnistuvan täydellisesti. Siinä vaiheessa vahvimmallakin itsekuri ja kärsivällisyys pettää, kun vaivalla tehty työ menisi rikki viime metreillä.
Näyttötyötä jännittäessä odotellaan myös tämän jakson ainoan lukiokurssin, eli matikan kurssin tuloksia. Pitkässä matikassa opettelimme derivaattaa ja sen sovelluksia ja kaikkea muutakin jännää eikä kukaan oikein tiedä miten se on mennyt. Mutta senkin tulos selviää sitten tiistaina, joka näin ollen tulee olemaan varsin pelottava päivä.
-Jatta
Ei kommentteja artikkelille “Näytönpaikka”