Unelmien tavoittelua
24.4.2012 | Jatta Hänninen ja Satu Juustila
Parhaimpia asioita meidän ammattiopistossa ovat erilaiset oheistapahtumat, joihin opiskelijat voivat halutessaan lähteä kilpailemaan ja näyttämään taitojaan. Taitaja-kisoihin tutustutaan ensi viikolla, mutta nyt haluan kertoa itselleni tärkeistä SakuStars-kulttuurikilpailuista.

SakuStars-kulttuurikilpailun järjesti tänä vuonna Ammattiopisto Keuda Järvenpäässä. Jo viime vuonna lähdin mukaan kulttuurikisoihin Joensuuhun ja tänä vuonna en miettinyt kahteen kertaan, lähdenkö uudestaan. Harjoittelimme kisoja varten kavereideni kanssa jopa puolesta vuodesta vuoteen ennen varsinaista koitosta ja matkalla on ollut hirveän paljon mutkia. Uusia sääntöjä ja järjestelymuutoksia on koko ajan ilmestynyt jostain nurkan takaa nenän eteen ja suunnitelmia on joutunut koko ajan pistämään uusiksi. Kilpailu kuitenki oli kaiken vaivan arvoista.
Maanantaiaamuna lähdimme bussilla kahdeksan tunnin matkalle kohti Järvenpäätä. Tunnelma oli vaihtelevaa ja itseltäni meni kaikki ohitse sillä nukuin melkein koko matkan ajan. Kaikki kuitenki olivat innokkain mielin mukana ja aika meni rattoisasti erilaisten elokuvien ja musiikin kanssa. Joka puolelta bussia kuului laulua, sillä kaikki harjoittelivat seuraavaa päivää varten, jolloin karsintoja olisi kaikissa lajeissa. OSAOlta osallistuttiin mm. yksinlaulussa karaokeen ja kevyt musiikkiin, soitin- ja lauluduoihin, lyömäsoittimiin, valokuvaukseen ja näyttelemiseen. SakuStarseissa on myös muitakin lajeja kuten esimerkiksi erilaisia tanssisarjoja, shakkia ja kuvataidetta. Itse olin osallistumassa kevyen musiikin yksinlauluun sekä lauluduoon, mutta duo-parini sairastui, eikä tästä sitten tullut mitään. Sain kuitenki panostaa täysillä omaan yksinlaulusuoritukseeni.
Tiistai oli ensimmäinen kisapäivä ja olin aivan paniikissa. Tilat ja järjestelyt olivat paljon edellisvuotta huonommat ja yksinlaulun äänentoisto oli kamalinta mitä olin ikinä kuullut. Myös muiden kilpailijoiden suoritukset saivat luulemaan että en pärjäisi mitenkään. Onneksi minulla oli paljon ihania ystäviä ympärillä, jotka jaksoivat tsempata ja olla tukena. Kun sitten vihdoin oma suoritukseni oli ohitse, olin tyytyväinen itseeni ja ylpeä siitä, että olin vetänyt biisin niin täysillä kuin vain pystyin. Tuloksia odoteltiin sitten jännittyneessä mielentilassa aina seuraavaan päivään asti.
Seuraava päivä oli mielenkiintoisen vaihteleva. Aamusta menimme katsomaan kavereiden lauluduoja ja sen jälkeen lähdimme erään ystävän kanssa Helsinkiin rentoutumaan. Shoppailukierroksen ollessa lopussa tuli sitten puhelu… Koko kaupan väki kääntyi katsomaan kun pompin ja kiljuin keskellä vaatteita. Tuota tietoa olin odottanut koko päivän, olin finaalissa! Tämän tiedon jälkeen hymy ei meinannut laantua ja ryntäsimme ystäväni kanssa hotellin kautta takaisin Järvenpäähän. Hermoilin ja hymyilin ja sekoilin ja olin aivan kujalla koko ajan. Lavalla olo tuntui mahtavalta, kun me finalistit pääsimme esiintymään Keuda-areenalle. Bändi pauhasi taustalla ja esiinnyin ja lauloin paremmin kuin koskaan aikaisemmin, välittämättä ääneni särähtelystä. Tämä hetki oli minun. Voittoa tai mitään mitalia se ei tuonut ja kunniamaininnasta kuulessani olin vain pettynyt itseeni. Nyt kuitenkin olen iloinen saavutuksistani ja ensi vuonna aion jatkaa unelmani tavoittelua koko kilpailun voitosta Lahdessa.
Oulun seudun ammattiopisto voitti tämän vuoden SakuStarseissa kolme kultamitalia sekä yhden hopean ja yhden pronssin. Kunniamainintoja tuli myös omani lisäksi niin paljon etten edes tiedä tarkkaa määrää. Kotimatkalla kaikki olivat väsyneitä, mutta toivottavasti kaikille jäi hyvä mieli tästäkin reissusta.
-Jatta
Ei kommentteja artikkelille “Unelmien tavoittelua”