Kevät!

4.5.2012 |

Morjens! Nyt se kevät viimein saapui ja toppatakit saa laittaa vaatekomeroon piiloon. Koulua on jäljellä enää 12 normaalia päivää oppitunteineen, minkä jälkeen koeviikko ja kevätjuhla.

Kurssit ovat jo ohittaneet puolivälinsä, ja kurssiin kuuluvat mahdolliset kotona tehtävät aineet ja tehtävät pitää olla pian valmiina.

Kemian työkurssilla töitä suoritettaessa kiinnitetään turvallisuuteen huomiota. Kaikilla työtunneilla laitetaan aina valkoiset suojatakit päälle, jotta vaatteet eivät sotkeutuisi. Muita varotoimenpiteitä ovat mm. suojakäsineet, ja tarvittaessa suojalasit. Töiden aikana kirjataan vihkoon muistiinpanoja ja lasketaan välillä laskuja työhön liittyen.

Kemian tunneilla on suoritettu useita reaktiotöitä, jotka auttavat painamaan erilaiset reaktiot mieleen. Viime tunnilla suoritettiin työ nimeltä kalsiumhydroksidin liukoisuustulo. Liukoisuustulo on kemian viidennen kurssin asiaa ja kuvaa sitä, kuinka paljon kiinteää ainetta on kylläisessä liuoksessa.

Matematiikan yhdeksännessä kurssissa on perehdytty radiaaneihin. Lisäksi on jatkettu sinin ja kosinin, sekä tangentin ominaisuuksien tutkimista. Kurssi vaikuttaa sisällöltään suppealta verrattuna aikaisempiin kursseihin. Jakson alusta asti sijaisopettaja jatkaa toistaiseksi opettamista, mutta kukaan ei tiedä milloin oikea opettaja palaa.

Koitetaan vielä jaksaa viimeinen kuukausi ennen kesälomaa!

-Akseli

Ei kommentteja artikkelille “Kevät!

Kirjoita kommentti