Oulun Energian omistamassa Laanilan ekovoimalaitoksessa poltettiin ensimmäisen kerran jätettä huhtikuun toisena päivänä puoli yhden aikaan iltapäivällä. Siitä lähtien voimalaitos on ollut toiminnassa joitakin pysäytyksiä lukuun ottamatta. Laitos on toki edelleen koekäyttövaiheessa, mutta varsinaisen kaupallisen tuotannon aloittamiseenkaan ei ole enää kovin kauan. Aikataulun mukaan tämä tapahtuu elokuun alussa.
Pitkää kokemusta ei jätteiden polttamisesta Oulussa näin vielä ole, mutta muutamia havaintoja voidaan esittää jo nyt.
Kierrätyksessä tehostamista
Ensimmäinen näistä koskee metallin määrää sekajätteen joukossa. Osasimme toki odottaa, että säilykepurkkeja ja erilaisia astioita sekä purnukoita tulisi ekovoimalaitokselle jonkin verran. Silti niiden paljous on yllättänyt. Erityisesti metallin suuren määrän huomaa mm. kattilan kamerasta sekä pohjakuonanäytteistä.
Metallin kierrätys ei valitettavasti näytä toimivan Oulun alueella parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä on meillä kaikilla vielä paljon skarppaamista. Kaikki metalliset esineet, rasiat ja purnukat pitäisi jo kotona poimia erilleen ja laittaa kierrätykseen.
Kysymyksessä on iso asia paitsi laajemmin ympäristön myös pelkästään ekovoimalaitoksen kannalta. Metalli heikentää jätteen laatua, hankaloittaa laitoksen kattilan toimintaa ja vaikeuttaa palamista.
Jätteen mukana on laitokselle kulkeutunut jopa isoja metallilevyjä ja suuria lasteja tölkkejä. Tällaiset saattavat pahimmillaan johtaa siihen, että ekovoimalaitos joudutaan ajamaan alas. Yksi turha alasajo maksaa jopa kymmeniätuhansia euroja.
Vaativa polttoaine
Olemme myös huomanneet, että jäte on varsin vaativa polttoaine. Se kysyy ekovoimalaitoksen henkilökunnalta ammattitaitoa ja oikeiden konstien oppimista. Huonolaatuinen jäte – juuri sellainen, jossa on esimerkiksi paljon metallia – vaatii taitoa aivan erityisen paljon. Ekovoimalaitoksen valvomossa työskentelevien on muun muassa osattava säätää jätepatjan nopeutta kattilan arinalla ja lisätä ilmaa sopivasti kattilan eri osiin. Näin palaminen ja höyryn tuotto sujuvat mahdollisimman hyvin.

Lämpötila kattilassa on muuten kuumimmillaan yli 1 200 astetta. Palamisesta otetaan kaikki mahdollinen irti, sillä piipusta lopulta ulos tulevan savun lämpötila on enää noin 50 astetta.
Myös jätteitä kuljettavien autojen kuljettajille ekovoimalaitos on tuonut muutoksia ja opeteltavaa. Kaatopaikan sijasta jätteet kuljetetaan nyt ekovoimalaitokselle ja puretaan suureen jätebunkkeriin. Yhteistyö jätekuljettajien kanssa on toiminut oikein hienosti.
Ei suuria ongelmia
Projekti on sujunut kokonaisuudessaan ilman suuria ongelmia. Ekovoimalaitoksen kaltaisessa isossa projektissa tulee väistämättä eteen erilaisia vaikeuksia, mutta isoilta ongelmilta on koekäyttövaiheessakin vältytty. Laitosta on pystytty ajamaan suunnitellusti. Kattila toimii, polttaa jätettä ja tuottaa höyryä. Savukaasujen puhdistuslaitteisto puolestaan on pitänyt päästöt odotetun alhaisella tasolla.

Myös laitoksen rakentaminen onnistui ilman suurempia vaikeuksia. Kaikki kriittiset etapit pystyttiin toteuttamaan aikataulussa vaikka esimerkiksi kaksi kylmää talvea piti rakentajat ja asentajat kovilla.
Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa myös www.arjestaenergiaa.fi -sivustoon, jonne Oulun Energia on yhteistyössä Oulun Jätehuollon kanssa koonnut melkoisen infopaketin.