Jännittävä kesätyö
9.10.2012 | Piia Karppinen
Viime keväänä yritin katsella töitä vähän kaikkialta, mutta töiden saanti tuntui olevan erittäin vaikeaa ja olin vielä toukokuun puolessa välissä täysin tietämätön mitä teen kesänajan. Sain kuitenkin elämäni parhaimman kesätyön!

Sain toukokuussa puhelinsoiton ja kutsun työhaastatteluun. Olin aivan ihmeissäni tästä tilaisuudesta, ja loppupäivä minulla menikin pohtiessa tulevaa työhaastattelua. Seuraavana aamuna ryntäsin innoissani, mutta epävarmana, työhaastatteluun. Haastattelijoita oli kaksi, joista molemmat vaikuttivat rennoilta ja mukavilta. Aika kului nopeasti heidän kanssa jutellessa. Minulta kyseltiin välillä asioita, joihin en oikeastaan osannut kunnolla vastata. Yritin kuitenkin keksiä kaikkiin jotakin sanottavaa. Ohjelmointitaidoistani kertominen jännitti minua erityisesti, sillä ohjelmointitaitoni eivät ole niin kummoiset.
Viikko haastattelun jälkeen minulle soiteltiin, että olenko vielä kiinnostunut tulemaan heille töihin ja että milloin voin aloittaa. Se oli melkoinen riemunpäivä! Kesäkuun alussa olinkin sitten Tutkimusharjoittelija. Pari ensimmäistä viikkoa töissä meni tutustuessa eri laitteisiin ja asioihin. Päätarkoitus töilläni oli kasata laajahko mittausdata. Värväsin koehenkilöt mittauksiin työpaikalta. Minulla oli todella hauska kesä suorittaessa mittauksia! Lisäksi sain mittausdatasta itselleni projektityönaiheen biofysiikalle. Meidän maisterivaiheeseen kuuluu projektityö ja gradun kirjoittaminen. Projektityö on sellainen pienempi kokonaisuus, jossa tavallaan harjoitellaan gradun tekemistä. Mahdollisesti saisin keräämästäni mittausdatasta myös graduaiheen.
Viimeinen päivä töissä oli kyllä haikea. En ehtinyt käydä sanomassa edes heippaa kaikille työkavereilleni, sillä viimeinen päivä oli sen verran kiireinen. Kovasti toivon että saman työpaikan ovet aukeaisivat minulle myöhemminkin!
Ei kommentteja artikkelille “Jännittävä kesätyö”