Ainejärjestön hallitus, killan hallitus, kattokillan hallitus?

14.11.2012 |

Mieleeni tuli ajatus, että juuri tähän aikaan moni varmasti miettii lähteäkö mukaan opiskelijatoimintaan.

Ainejärjestön tai killan hallitushan on samaa ainetta opiskelevien opiskelijajärjestön hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunta eli OYY on listannut kaikki järjestöt tänne: http://www.oyy.fi/ainejarjestot. Niitä on yliopistolla 36.

Itse olen toiminut monissa eri järjestöissä opiskeluaikanani. Olen ollut 2006 Oulun tietoteekkarit ry:n opetusministeri, OTY:n eli Oulun teekkariyhdistys ry:n kopo- ja sopovastaava ja OYY:n hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava. Olen ollut myös erilaisissa työryhmissä ja muissa pesteissä. Niitä löytyy vaikka mitä: keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja, YTHS-terveystyöryhmän opiskelijajäsen jne.

Miksi sitten olen lähtenyt mukaan tähän kaikkeen? Yksi tärkeä asia on ollut se, että opiskelijatoiminnassa oppii paljon uusia asioita ja voi vaikuttaa siihen, miten yliopiston opiskelijoita kohdellaan. Toinen on tietysti kokemus ja ystävät. Olen saanut sieltä kautta paljon ystäviä ja jopa osittain tällä hetkellä harjoittelupaikassani Oulun kaupungin uuden Oulun juhlavuodessa olen kokemukseni takia saanut paljon laajempia työtehtäviä.

Hallituksissa on yleensä kaikilla joku oma pesti, mutta silti asioita tehdään kuitenkin yhdessä. Kukaan ei jää yksin ja aina voi kysyä. Hallitushommat on mukavia ja mitään pestiä ei tarvitse kovin vakavasti ottaa. Sen pitää olla hauskaa ja mukavaa puuhaa. Mikäli sitten tuntuu siltä, että ei voi sitä luottamustehtävää hoitaa niin sanoisin siitä mieluummin hallitustovereille ja lopettaisin homman. Voi olla muista tosi ikävää, jos joutuu tietämättä tekemään toisenkin hommat. Uskon, että tämä tyyli on parempi kuin vain jättää hommat muiden hoidettavaksi.

Luottamustoimista voi saada myös joissain koulutusohjelmissa opintopisteitä. Mikäli näistä asioista on kiinnostunut niin kannattaa kysyä opintoasioista vastaavalta. Myös jostain kansalaisjärjestötoiminnasta saa pisteitä. Itse olen ollut jo 12 vuotta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitajana. Se on ollut tosi kivaa. Minä kuitenkin rakastan lapsia. Muihin järjestöihin en ole ehtinyt vielä, mutta varmasti, jos lopetan toimimisen yliopiston järjestöissä, niin haen jonkun kansalaisjärjestön tehtäviin.

Hakekaa ihmeessä mukaan!

Ei kommentteja artikkelille “Ainejärjestön hallitus, killan hallitus, kattokillan hallitus?

Kirjoita kommentti