Käyttöteoria, hampurilaispalaute jne.
23.4.2013 | Eija Moilanen
Paljon erilaisia termejä on viime aikoina vilissyt silmien edessä. Opetusharjoittelu loppui 8.4. Sitten piti vain kirjoittaa sähköinen raportti ja nyt vielä viimeisiä kursseja maisterivaiheen pedagogisiin liittyen.

Maisterivaiheen pedagogiset opinnot ovat nyt ohi. Niistä jäi kyllä itselle tosi hyvä mieli. Nyt vain odotellaan, että weboodiin tulee suoritusmerkintä siitä.
Kerronpas jotain noista käsitteistä. Niihin täytyy noissa aineenopettajan opinnoissa tottua. Aloitetaan käyttöteoriasta. Siihen vaikuttaa lapsuuden kokemukset ja kasvatus, koulukokemukset, opiskelu ja teoria. Siinä kerrotaan omia käsityksiä ihmisistä, tiedosta ja oppimisesta. Siihen voi ottaa mukaan joidenkin muiden teorioita ja pohjauttaa omaansa johonkin. Olen itse sellaisen tehnyt kandivaiheessa. Nyt en kuitenkaan joutunut sitä kokonaan tekemään, koska en joudu käymään pedagogista seminaaria. Mietin kyllä miten minun käyttöteoria on sen kandivaiheen jälkeen muuttunut. Ehkä suurin muutos oli se, että en tajunnut että miten kiltti ihminen olenkaan. Minun täytyy oman luokan kanssa olla paljon jämptimpi heti alusta pitäen. On paljon helpompaa löysätä säännöistä kuin tiukentaa niitä.
Sitten hampurilaispalaute on hampurilaisen muodossa annettava palaute. Alimmaiseen sämpylään laitetaan jotain missä palautteen saanut on onnistunut, lihaan laitetaan kehitettäviä asioita ja sitten päälliosaan laitetaan palautteen saajan vahvuuksia. Omissa palautteissani kehitettäviä asioita oli kurinpito ja termistö. Termistön ymmärrän vallan hyvin, koska minulla on kuitenkin tekniikan tausta niin se vaikuttaa termistön ja käsitteistön käyttöön. Sekä varmasti myös paljon siihen miten puhun niistä.
Nyt pitäisi seuraavaksi ruveta miettimään Ainedidaktiikka IV -kurssin seminaarityön esittämistä. Mitä esitämme ja miten esitämme sen? Me teetettiin tutkimus 7. luokan geometrian kurssilla. Tulokset olivat hyvin mielenkiintoisia, mutta ehkä sitten torstain jälkeen siitä enemmän. Siinäkin kurssissa sai opetella taas uuden viittaustyylin, joka oli APA. Aika mielenkiintoista tuo tutkimusmaailmakin on. Tästä pitäisi vielä vääntää esitys. Ajattelin kokeilla saisiko tuolla prezi-tekniikalla (http://prezi.com/) jotain kiinnostavampaa kuin normi powerpoint. Sillä saa vähän elävöitettyä tuollaista normaali esitystä. Kuviin voi jopa sukeltaa.
Nyt jatkamaan sitä. Seuraavan kerran voisin kertoa vielä vaikuttamisesta.
Ei kommentteja artikkelille “Käyttöteoria, hampurilaispalaute jne.”