Päässälaskukisat – varma kevään merkki

tiistaina 30. huhtikuuta 2013 | | Ei kommentteja

Lauantaina 27.4.2013 järjestettiin perinteiset Päässälaskukisat Oulun keskustassa, Rotuaarin esiintymislavalla. Nyt jo 27. kerran järjestetty kilpailu houkutteli paikalle runsaasti sekä osallistujia että heitä kannustavaa yleisöä. Aurinkoisessa kevätsäässä kisailtiin päässälaskun mestaruudesta neljässä kilpailusarjassa.

Kilpailusarjojen voittajat

A-sarja, alle kouluikäiset:

1. Juho Saarela
2. Max Ebeling
2. Eemeli Toljamo

B-sarja, 1.-3.-luokkalaiset:

1. Aaro Sirviö, Ritaharjun koulu
2. Akseli Ollinaho, Knuutilankankaan koulu
3. Annika Harjula, Ritaharjun koulu

C-sarja, 4.-6.-luokkalaiset:

1. Hermanni Huhtamäki, Ähtäri
2. Veeti Kainulainen, Pateniemen koulu
3. Atte Rahikkala, Kempeleen ylikylän koulu

Avoin sarja kaikenikäisille:

1. Tommi Linna, Oulu
2. Kaisa Haapasalo, Joensuu
3. Viola Haapasalo, Joensuu

Kilpailun järjestämisvuorossa olivat tänä vuonna Kastellin koulu ja Kastellin lukio, joiden lisäksi järjestelyihin osallistuivat MAOL Oulun Seutu ry ja Oulun Liikekeskus ry.

Kuvat: Pasi Konttinen

Alin kuva: Heli Vaara

Kati Kyllönen toimii suunnittelijana Oulun yliopiston LUMA-keskuksessa. Koulutukseltaan hän on fyysikko sekä fysiikan, kemian ja matematiikan opettaja.

Ei kommentteja artikkelille “Päässälaskukisat – varma kevään merkki

Kirjoita kommentti