Miltä näyttää Mandelbrotin fraktaalikuvio vuoristorinteessä? Millaisen kuutamomaiseman voi tuottaa tietokoneen avulla? Kuusamolaisen Pentti Hentilän tauluissa matematiikka yhdistyy kiehtovalla tavalla grafiikkaan.
Hentilä on aloittanut tietokonekuvien tekemisen jo 1990-luvulla ja tauluja syntyy edelleen. Hentilän taulut voivat kuvata esimerkiksi kukkaa, maljakkoa, paperiserviettiä tai kuutamoista talvista vuorimaisemaa. Taulujen joukossa on myös fantasiamaisemia, vaikkapa jostain Jupiterin kuusta, jossa on metaanijärviä ja jostain muusta aineesta muodostuvia lampia. Mielikuvitukselliset kuutamomaisemat muistuttavat todellisia maisemia, mutta ovat kuitenkin matemaattisesti tuotettuja eikä niillä ole esikuvaa luonnossa. Osa tauluista on puhtaammin matemaattisia, puhdasta grafiikkaa. ”Niistä ei selvästi näe, mitä ne esittävät. Mutta eihän grafiikan tarvitse aina esittää mitään reaalista. Voihan olla niinkin, että se, mitä jokin kuva esittää, on katsojan silmässä”, Hentilä pohtii.
Mietiskelyä ja tietotekniikkaa
Ohjelmat, joita Hentilä käyttää kuvien tekemiseen, hän on kehittänyt itse. Matemaattisina virikkeinä taulujen teolle ovat olleet Schaum’s Outline Series-sarjasta teokset Advanced Calculus, Vector Analysis ja Complex Variables. ”Nämähän ovat semmoisia korkeamman matematiikan perusteoksia”, Hentilä selittää. Ohjelmien pituus eri taulujen kohdalla vaihtelee, mutta mitkään niistä eivät ole kovin pitkiä. Ohjelmat ovat kuitenkin vaatineet paljon ajattelutyötä. ”Kalevassa haastateltiin kerran erästä Oulussa asuvaa puolalaista pianistia. Hän sanoi, että sävellystyöstä hän tekee noin viisi prosenttia pianon ääressä ja sitten loput 95 prosenttia muualla mietiskelemällä. Tämä taulujen tekeminen on vähän samanlaista”, Hentilä kuvailee.
Ohjelmoinnin harrastamisen Hentilä aloitti 1990-luvun alussa Commodore 64:llä. Hentilän taulut on tehty käyttäen Basic-kielen eri versioita, kuten Basic, GW-Basic ja nykyään Visual-Basic. Tietokoneiden kehitys 1990-luvulta tähän päivään on ollut huimaa ja tämä kehitys on vaikuttanut myös tietokonetaiteen tekemisen mahdollisuuksiin. ”Tietokoneiden kehittyminen on tuonut värejä lisää. Alussa värejä Commodore 64:n aikana oli vain yksi, musta. GW-Basic-kieli toi käyttöön jo 16 väriä. Visual-Basic antaa käyttöön kaikkine sävyineen 256(red)*256(green)*256(blue) = 16777216 eri värisävyä. Ja onhan ne tulostimetkin kehittyneet”, Hentilä tiivistää.
Hentilän tauluja on ollut vuosien varrella esillä mm. Kuusamon pääkirjastossa ja Oulun yliopistolla.
Taidetta opetustyön lomassa
Pentti Hentilä on valmistunut Filosofian kandidaatiksi Oulun yliopistosta pääaineenaan matematiikka. Hän on toiminut Oulun yliopistossa assistenttina ja matematiikan, fysiikan, kemian ja tietotekniikan opettajana Nilon koulussa Kuusamossa. ”Taulujen tekeminen on ollut paljolti ajatustyötä, esimerkiksi autoa ajaessa tai yleensä, milloin ajatukselle on vapaat siivet. Välillä on kyllä ollut taukovaiheita. Yläasteen opettajan työ on vienyt veronsa. Eläkkeellä kerkesin olla reilut kaksi vuotta, ennen kuin sain tehtyä ensimmäiset taulut, kun on ollut niin paljon muutakin mukavaa tekemistä: kielten opiskelua, sähköpianon soiton opiskelua, lukemista, kesällä polttopuun tekemistä, marjan poimimista jne.”, Hentilä paljastaa.
Myös matematiikan havainnollistaminen opetuksessa grafiikan avulla on kiinnostanut Hentilää: ”Kemin iltalukiossa ollessani tein funktioiden kuvaajia Commodore 64:n avulla, tulostin ja sitten monistin oppilaille. Tein myös Commodore 64:n avulla muutaman videofilmin VHS-nauhalle, esimerkiksi Pythagoraan lauseesta, sinistä, piistä ja prosentista. Taulujen käyttämistä suoraan opetuksen apuna vaikeuttaa kuitenkin se, että tauluissa käytetään yliopistotason matematiikkaa.”
Kuusamolaisen matematiikan lehtorin Pentti Hentilän näyttelyitä ”Matematiikalla taidetta” tulossa seuraavasti:
Ensimmäinen on 7.1 – 28.2.2014 Tornion terveyskeskuksen tiloissa, seuraava Tornion kaupungin talolla 31.3. – 11.4.2014 (HUOM! muuttunut aikataulu), sitten Rovaniemen pääkirjastossa elokuussa ja myöhemmin myös Kuusamossa.
HUOM! Tauluja ei ole tehty valmiilla piirrosohjelmilla, vaan ”Ohjelmat, joita Hentilä käyttää kuvien tekemiseen, hän on kehittänyt itse. Matemaattisina virikkeinä taulujen teolle ovat olleet Schaum’s Outline Series-sarjasta teokset Advanced Calculus, Vector Analysis ja Complex Variables. ”Nämähän ovat semmoisia korkeamman matematiikan perusteoksia”, Hentilä selittää.”
Alli Huovinen | keskiviikkona 1. tammikuuta klo 20:26 #Olisin kysellyt onko Pentti tehnyt öljyvärimaalauksia 1975 ja myynyt niitä ovelta ovelle Elimäen suunnalla Etelä-Suomessa. Minulla on maalaus kotona ja kiinnostaisi tietää onko kyseessä sama ihminen.
Piia | torstaina 30. tammikuuta klo 15:50 #Hei Piia,
Pentti Hentilä | torstaina 30. tammikuuta klo 16:27 #En ole harrastanut koskaan öljyvärimaalausta. Oppaita on tullut ostettua, mutta siihen se on jäänyt. Tämä matematiikan avulla tehtävä taide nyt kiinnostaa, niin voi käyttää opiskelusta saamiaan tietoja harrastuksessa.
Terv. Pentti 30.1.2014
MATEMATIIKALLA TAIDETTA
Kuusamotalo, Kaamosgalleria
PENTTI HENTILÄ
Matematiikalla taidetta
Aukioloajat: Ma – to klo 11.00 – 18.00.
Pe klo 11.00 – 16.00. Sekä tilaisuuksien aikana
Näyttely on esillä 3. – 27.3.2015
Vapaa pääsy
Järj. Kulttuuritoimi
Kaarlo Hännisen tie 2
93600 Kuusamo
Nature Photo
”Kuusamolainen Pentti Hentilä harrastaa matemaattisten ohjelmien kehittelyä tietokoneella. Rakas harrastus muuntui muutamassa vuodessa myös taiteen tekemiseksi, kun luonnon lait piirtyivät graafisiksi kuviksi, tauluiksi. Rajat taiteelle asettaa vain oma mielikuvitus.” (Kaleva 26.11.2000)
Taulut ovat enimmäkseen isompia 120cm*100cm canvaskankaalle tulostettuja. Muutama pienempikokoinenkin on.
Pentti Hentilän näyttelyitä on ollut muun muassa Tornion kaupungintalolla ja Rovaniemen pääkirjastossa. Lisää Hentilän taiteesta:
Alli | lauantaina 7. maaliskuuta klo 14:23 #http://www.rovaniemi.fi/news/Pentti-Hentilan-nayttely–Taidetta-matematiikalla-paakirjaston-aulassa-48-178-/xn12bp0y/a777a520-84a3-45a9-b690-eec2e1d1444e
Ylen artikkeli:,https://yle.fi/uutiset/3-7055787
Alli Huovinen | keskiviikkona 12. kesäkuuta klo 04:33 #