Välissä vähän opiskeluaki

4.4.2013 |

Vaikka tuntuu, että välissä aika ei riitä millään kaikkeen ja varsinkin opiskelu tuntuu jäävän vähälle kaikkien rientojen vuoksi, niin toissa viikolla oli kyllä yksi mielenkiintoisimmista viikoista opiskelun kannalta pitkään aikaan.

Myöskin usko ihmiskuntaan sai lisäpontta, sillä eräs kiltamme (hmmm… Mitenköhän tämän asettelisi) hieman vanhempi opiskelija tuli hallituksen kokoukseen kyselemään, että voisiko hän järjestää jäsenistölle protokurssin. Selvityksenä tähän, että sähkötekniikan opiskelu on hyvin paljon fysiikkaa ja matematiikkaa, joten joskus käytännönläheisyys unohtuu, varsinkin kun kursseja, joilla oikeasti pääsee omin pikku kätösin tekemään jotain on melko vähän. Kurssi siis järjestettäisiin kahdessa osassa, joista toisessa opeteltaisiin käyttämään sekä elektroniikka- että piirilevysuunnittelussa hyödyllisiä tietokoneohjelmia ja toisessa pääsisi sitten syövyttämään omia suunnitelmiaan oikeiksi piirilevyiksi. Idea kurssista sai kannatusta ja eräs tiistai-ilta tietotalon ATK-luokkaan kerääntyikin noin kolmisenkymmentä opiskelijaa kuulemaan, kuinka tämä viisas jakaa tietojaan. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen, sillä sain heti hyviä vinkkejä käynnissä olevaan harjoitustyöhön. Myöskin muilta paikalla olleilta tuli hyvää palautetta ja toivottavasti vastaavanlaisia protokursseja pystytään järjestämään jatkossakin.

Käyn tällä hetkellä myös kurssia nimeltä Johdatus mikrovalmistustekniikoihin. Kurssiin kuuluu harjoitustyö, joka suoritetaan kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa vieraillaan yliopiston puhdastyötiloissa ja valmistetaan LTCC-tekniikalla komponentteja, jotka ovat kurssin nimen mukaan kooltaan todella pieniä. Kuvassa näkyy yhden komponentin poikkileikkaus. Ottakaa myös huomioon, että kuvan komponentti valmistettiin pinoamalla viisi komponenttikerrosta päällekkäin, joten saatte vähän kuvaa minkä kokoisista komponenteista on kyse. Puhdastyötiloihin pääsee vain pukemalla todella seksikkäät suojavaatteet päälle ja Teron kanssa revittiinkin tilanteesta vähän huumoria. Itse valmistusprosessi oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Harvoin omalla opintosuunnallani tosiaan pääsee konkreettisesti valmistamaan mitään. Toisessa osassa harjoitusta käytiinkin sitten labrassa tutkiskelemassa, että minkälaisia komponentteja sitä saatiinkaan aikaan.

Nämä saivatkin minut pohtimaan, että miten kursseille saataisiin lisää käytännönläheisyyttä. Myöskin tällaiset harjoitteet, joissa itse joutuu jotain tekemään ovat todella opettavaisia ja antavat opiskelijalle paljon enemmän kuin että asian lukisi kirjasta. Harjoitustyöt ovatkin minusta hyödyllisiä, joskin deadlinet myös monesti kasaavat stressiä. Mieleeni juolahti myös, että onko se kurssin jälkeen järjestettävä tentti paras mahdollinen tapa mitata opiskelijan taidot. Näihin mietteisiin..

-Aleksi

Ei kommentteja artikkelille “Välissä vähän opiskeluaki

Kirjoita kommentti